perjantai 28. lokakuuta 2016

Hämmennyksiä

Amen elämä on tällä viikolla ollut aika hämmentävää eikä neiti ole pitänyt siitä ollenkaan. Ensinnäkin emäntä oli maanantain ja tiistain aamuvuorossa töissä ja heräsi maanantaina jo puoli viideltä. Emännän herätessä neiti tyytyi ensin vain tuijottamaan hämmentyneenä kunnes nousi vaatimaan aamukaulaa (kuivatun kanankaulan pala) ja ruokaa. Mutta sitten emäntä häipyikin käyttämättä ulkona! Apu-emäntä sai kuulla aikamoisen urputuksen.

Tiistain aikana ulos ilmestyi vielä kylmää ja märkää lunta! Kaikkea sitä pitää pienen kissan kestää!

Tiistaiaamu oli vielä hämmentävämpi kun myös apu-emäntä oli hereillä aikaisin, ehkä nyt pääsee ulos aikaisin! Mitä vielä, apu-emäntä palasi vielä nukkumaan. Kyllä se sitten jossain vaiheessa heräsi ja vei ulos. Sitten kun emäntä kotiutui ei hän ollu kauaa kotona vaan lähti uudestaan, jälleen ilman Amea. Ihan tyhmää! Sitten kun emäntä palasi oli kaikki oli hetken normaalia mutta sitten apu-emäntä häipyi. Emäntä valvoi kovin myöhään ja siinä vaiheessa kun Ame heräsi oli emäntä menossa viimein nukkumaan. Tyhmä emäntä jätti neidin leikkimään ihan itsekseen!

Kuka ikinä voisi hyljätä jotain näin söpöä?!

Emäntä nukkui seuraavana päivänä toooosi pitkään ja Amen mielestä ulkoilun olisi pitänyt tapahtua aiemmin! Ja mitä vielä, sitten emäntä hylkäsi taas! Ja emännän palatessa mukana olivat emännän isä ja sisko jotka pakkasivat Amen kassiin ja ottivat mukaan. Siinä sitä yhtäkkiä oltiinkin taas maalla ja tällä kertaa ilman emäntää! Eihän sen näin pitänyt mennä!

Maalla voi hyllyttäytyä

Maalle saavuttaessa Ame oli kovin hämmentynyt mutta sopeutui kyllä sillä li tuttu paikka. Neiti lie jo luullut emännän hylänneen kokonaan sillä meni puolitoista päivää ennen kuin emäntä tuli perässä maalle. Vähän siinä tuijoteltiin emäntää syylistävästi mutta eiköhän me jo muutaman namin jälkeen olla sovussa. :)

Nameilla voi hieroa sovintoa

2 kommenttia:

  1. Se lumi oli kylmää ja märkää! Onneksi se suli pois - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi on tyhmää. Yrittivät viedä ulos kun sitä satoi, en suostunut! -Ame

      Poista