tiistai 1. elokuuta 2017

Vieraita

こんにちわ! 雨ちゃん です! Hei täällä Ame-chan!

Moi kaikki! Ame-hime-sama täällä! (eli arvoisa Ame-prinsessa)

Kyllä Tuikekin täällä on!

Emäntä ei ole oikein viimeaikoina ehtinyt kirjoitella kun meillä on ollut vieraita nyt parina viikonloppuna. Kuulemma siivoaminen (kun kaikkialla on Emännän mielestä meidän karvoja) ja muu laittaminen on vienyt niin aikaa, ettei sitä ole riittänyt blogille. Asiaa toki olisi vaikka kuinka, kuten instan puolella on voinut nähdä, mutta aina ei ehdi.

Me ollaan muun muassa poseerattu Emännälle tosi nätisti

Ja saatu ruokatilaus, minkä mukana tuli meille ennakko-synttärilahjaksi uusi kiva lelu!

Nyt edeltäneenä viikonloppuna meidän vieraamme olikin vähän kauempaa, aina Japanista saakka. Emäntä oli jo etukäteen kertonut meille, että meistä tulee Ame-chan ja Tuike-chan ja niinhän se oli. Etenkin minun kohdalla kun minun nimeni on japanilainen. Mahoko oli kyllä hyvin kiva vieras ja leikitti meitä paljon.

Ame oli oikein kohtelias emäntä vieraalle ja heti ensimmäisenä iltana nukkumaan mennessä leveili niin, ettei vieras voinut nukkua kunnolla... Mutta pitäähän sitä päästä John Smithin päälle nukkumaan

Se oli vaan ehkä vähän tyhmää kun meitä hylättiin niin paljon kun Emäntä ensin shoppaili vieraan kanssa ja sitten teki reissun jonnekin Nuuksioon. Kuulemma alun perin mietti, että olisi halunnut minut mukaan, mutta todennut reissun liian haastavaksi.

Sää suosi pääosin Nuuksiossa, yhden pienen sadekuuron se heitti

Maisemat oli kyllä hienoja!

Ja kaupatkin oli täynnä upeita tarjouksia (oli niissä kyllä oikeitakin tarjouksia)

Nyt viikonloppuna meille tulee uusi vieras. Tai no, ei niin vieras kun Emännän sisko tulee kylään. Yleensä sisko tuo aina tuliasia, saa nähdä mitä me saadaan tällä kertaa!

Ei ne tuliaiset tietenkään tärkeimpiä ole vaan se, että saadaan lisää naminantajia hoitajia

Minä voin vahtia täältä ikkunasta, että milloin se sisko tulee!

💚: Ame

P.s. tuo -chan on japanilainen nimien päässä käytettävä pääte mitä käytetään yleensä lasten ja eläinten ynnä muiden nuorten ja söpöjen kanssa

6 kommenttia:

  1. Ame-hime-sama! Millä ylhäisellä tittelille voi Tuiketta kutsua, vai onko raukka tavallinen tallaaja vain? :D

    Toivotaan, että uusi vieras tuo paljon nameja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a pitää kyllä Tuikellekin joku titteli olla. Ame on vaan se meidän kämpän hienostelijaprinsessa... Täytyy funtsia mikä se olisi.

      Eiköhän niitä nameja (ainakin kuuluneiden juorujen mukaan) ole tulossa.

      Poista
  2. Vieraat on yleensä kivoja, onko teidän? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meidän vieraat on tosi kivoja. Ne leikkii meidän kanssa enemmän kun Emäntä ja antaa meille namia! -Ame&Tuike

      Poista
  3. Ame-chan ja Tuike-chan, wau nuo kuullostaa tosi söpöille. Ja vieraat, ne on aina kivoja!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan niin söpöjä, että pitäähän nimienkin olla. Ja vieraat on tosi kivoja! -Ame&Tuike

      Poista