maanantai 9. lokakuuta 2017

Kalentereilua

Ajattelin nyt viimein viskata miettimäni idean tänne, jotta jos innostusta löytyy homma ehditään tehdä.

Kuvituskuvina Amen ja Tuiken pussibileitä

Eli minä olen tässä ajatellut, että voisi tehdä yhteisen blogikissakalenterin ensi vuodelle. Eli idea olisi, että joka kuukautta edustaisi yhden blogin kissat.

Tuli uusi iso muovipussi!

Mihin Tuike rakastui ja tuon illan aikana hengaili siellä yhteensä ainakin tunnin

Varsinaista tilaamista voi keskustella myöhemmin, mutta haluan nyt alustavasti selvittää olisiko tällaiselle kiinnostusta. Että olisiko meillä kissoja jokaiselle 12 kuukaudelle? Jos innostusta on niin levittäkää ideaa toki eteenkinpäin!

Sitten Emännän sisko toi Englannista tuliaiseksi ison papepipussin. Ame meni sinne ensin, mutta Tuike ajoi Amen pois

Koska Tuike pitää isoista pusseista

Amen mielestä pienetkin pussit on kivoja.
*EDIT: Kalenterijutuille on tehty oma sivu missä on lisätietoa ja lista tähän mennessä kiinnostuneista

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jee! Meidän blogilla ei ole paljon lukijoita joten tavoitetaankohan riittävästi halukkaita. Ja tosiaan tarkoitus on tehdä kalenteri lähinnä omaan käyttöön, ei julkisemmin myyntiin tai mitään sellaista kun se olisi jo niin iso prosessi..

      Poista
    2. Minä laitoin facessa "mainosta". Katsotaan :)

      Poista
  2. Ehkä voitais olla mukana... Mut miten se käytännössä toimii? :)

    Ja täällä henkilökunta pitää joka kotiin jaettavasta jätekalenterista eikä ihan vähällä luovu siitä. Esim. nyt lokakuun viisaana mietelauseena on "Palauta käytetty energiansäästö- ja led-lamppu kauppaan tai vie sähkölaitteiden vastaanottopisteeseen." Voiko kissakalenterikaan olla parempi? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon vähän miettiny sillein et kun kuukaudet on jaettu jokainen voisi itse suunnitella omansa. Mikä onnistuis ainakin jos käyttäis ifoloria... Ja siis tää tulisi ihan ennalta sovitulle porukalle sillein et mä tilaisin ja postittaisin sitten. En mitään laajempaa ajatellu.

      Poista
  3. Me voitaisiin kans olla mukana, tää onkin ihan uusi blogi meille ja tultiin tassulinnan mainonnan ansiosta tänne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa. Ja kiva kun haluatte mukaan :)

      Poista
  4. Kuullostaa hauskalle. Mitä se tarkottaisi käytännössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teinkin jo laajemman postauksen missä vähän availin näkemyksiäni

      Poista
  5. Mukana hyvin mielellään! t. Pissasirkuksen väki

    VastaaPoista