sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Viikon puuhailuja, KILPAILU ja vielä vähän kalenteria

Meillä on ollut aika jännä viikko. Yhtenä päivänä meillä kävi huoltomies. Amen mielestä hänen tärkein tehtävänsä oli auttaa niin paljon kuin mahdollista. Huoltomiestäkin hieman huvitti kun pieni kissa tunkee avuksi. Jopa seinää poratessa Ame ei erityisemmin perääntynyt vaan urheasti katsoi, että mitä se setä tekee. Tuikehan vietti koko ajan sängyn alla piilossa. Sinne vetäydytään aina pelottavan ovikellon soidessa.

Tuosta visiitistä ei ole kuvia, mutta me ollaan viikolla kyselty instassa, että minkä mallisia istujia muiden kissat on. Meillä istutaan neliösti ja ovaalisti

Tuike on kyllä viikolla kovin urhea ja kävi hurjat kaksi kertaa seikkailemassa rappukäytävässä. Kumpikin reissu jäi vain hieman lyhyeksi kun Ame oli vastarannanlahna ja aiheutti erinäisesti ongelmia. Instagramissa on ihan videokuvaakin.

Eka ulkoilu, minkä aika Ame oli Emännän sylissä

Tokalla ulkoilulla Ame oli mukana, mutta kinusi (vessahädän vuoksi) sisälle jatkuvasti

Ei Tuike ihan koko aikaa pystyssä pysynyt kun valjaat on inhottavat ja niissä ei voi kävellä. Tämän on usealla ihmisellä tiedossa ja kun laitoin viestillä kuvia Tuiken ulkoilusta tuli vastauksia: "Hui Humalainen lenkillä", "Pysyyks tuikku valjaissa pystyssä", "Ooh liikkuuko se vielä? XD" ja "Oho! Eikä edes nuole seinää".

Ei oikein pysytty pystyssä

Kummallakaan kerralla

Toki tämä ei ollut ihan ensimmäinen kerta valjaissa ulkona Tuikelle. Ensimmäinen kerta oli kesällä, mutta se oli erittäin lyhyt kun pelotti.

Kauhean pelottava piha

Olisi pitänyt päästä talon alle

Amen mielestä oli pelottavaa kun yhtäkkiä hänen pihassaan oli ihan vieras kissa!

Amella oli omaa kivaa toisena iltana kun hän päätti peitellä itsensä nukkumaan kun Emäntä valvoi liian myöhään.

Amen mielestä oli nukkumaanmenoaika

Sellaista kaikkea on ollut tällä viikolla ja ensi viikolle on tiedossa KILPAILU! Tuikella on tapana piilotella sohvan alle kaiken maailman pieniä hiiriä ja muita pikkujyrsijöitä. Testataankin nyt miten tehokas piilottaja Tuikkunen onkaan. ELI Emäntä ripottelee pitkin kämppää 15 hiirulaista/jyrsijää ja teidän lukijoiden kisana on arvata kuinka moni hiiristä päätyy sohvan alta kun ensi viikon perjantaina katson sinne.

Tällainen lauma levittäytyy

Voittajalle on tiedossa jokin kiva palkinto. Jos kukaan ei arvaa oikein tai useampi arvaan oikein palkinto arvotaan.

Vasemmalta myötäpäivää; eka kasa olkkariin, toinen kasa makkariin, kolmas (pienempi) kasa eteiseen ja alin kasa keittiöön

Sitten vielä hieman kalenteria. Eli vahvistuksia on tullut hyvin, vaikkei allekirjoittanut älynnytkään, että nyt on lomaviikko eikä ihmiset välttämättä ole koneiden äärellä. Siksi jatka vahvistusaikaa vielä seuraavaan viikkoon, vaikka perjantaille 27.10. saakka. Toivoisin myös vielä muita kautta vahvistaneilta spostit, jotta saan ne kaikki. Eli vahvistus spostilla osoitteeseen ame-sade(at)hotmail.com Sinne myös infoja kun saatte alustavaa tietoa kuinka monta kalenteria haluatte tilata itselle tai lukioille. Vielä yksi blogi puuttuu, joten jos vaan yhtään kiinnostaa niin mukaan mahtuu vielä!!!

Laiska sunnuntai

Hyvin laiska

Ps. Meidän lukijat, jos haluatte kalenterin laittakaa spostia ylläolevaan osoitteeseen.

20 kommenttia:

  1. Ame ja vieras kissa pihassa. :D Täällä Seppo tekee tuota samaa: jos se leikkii itsekseen ja juoksee huoneesta toiseen ja Kassinen tulee yllättäen kohdalle, Seppo pamahtaa pystykarvaiseksi sekunnissa. Joo-o, ihan kuin täällä voisi tulla tuntemattomia vastaan. :D

    Komee kasa hiirulaisia. Täältä arvataan, että lopulta sohvan alla on, öö, yhdeksän hiirtä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kävi sillon kun ekan kerran mentiin Laukaaseen. Tuike juoksi suoraan sängyn alle piiloon ja tuli sieltä sitten hetken päästä pois. Ame katsoi, että mitä! Tänne on otettu toinen kissa kun minä olen ollut poissa! Piti sit Amelle kertoa et me ihan tuotiin se mukana...

      Saa nähdä miten Tuikku innostuu. Kettuilee vielä kaikille eikä piilota yhtään :D

      Poista
  2. Arvaus 7 hiirulaisen piiloutumiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä arvaus, saa vain nähdä on Tuikkunen samaa mieltä :D

      Poista
  3. Hassuja noi hiirulaiset. Meillä Eddie on kovin niitä hoitamaa mutta samalla myös piilottamaan. Hmmm, jos Tuikella on yhtään samanlaiset taipumukset, niin kyllä viikossa 11 menee talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain niissä hiirissä on. Tuike on kerran ollut niin tehokas, että mä torstaina imuroin kämpän ja nostin ison kourallisen hiiriä sohvan alta ja seuraavana päivänä kun levitin vuodesohvan niistä oli yli puolet ehtinyt sinne takaisin.. Toki silloin en laittanut niitä kauas sohvasta.

      Poista
  4. Me arvataan, että hiiruja on lopulta sohvan alla piilossa 14 ja yks on sitte muualla piilossa. Oikein hyvässä piilossa.
    -P&P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän sitä onkin Emännälle haastetta, että löytääkö hän kaikki hiiret perjantaina! -Tuike

      Poista
  5. Mä lähden nyt radikaalisti sille linjalle, että noin suuri hiirimäärä saa Tuiken innostumaan uusistakin piiloista ja sohvan alta löytyykin vain 4 hiirtä! :-o Meidän Jujukin on aina tarkkana remonttihommissa ja edustaa ulkoillessa "jalat alta" -koulukuntaa. :) Nuppua taas ei remontit kiinnosta, mutta ulkoilu sujuisi oikein reippaasti, jos vain olisi paikka, missä voisi turvallisesti tepsutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiukka linja, saa nähdä miten käy.. :D Meillä Ame vaatii päästä päivittäin ulos. Toki sinne ei aina sääteknisistä syistä lopulta haluta mennä. Mutta ovella pitää käydä tarkistamassa vähintään.

      Poista
  6. Köpi the black cat25. lokakuuta 2017 klo 8.35

    Veikkaan, että 8 hiirulaista päätyy sohvan alle. ��

    VastaaPoista
  7. Voi Tuike :D <3 valjaissa kävellään, ei makoilla.

    Me veikataan täyttä viittätoista hiirtä sohvan alla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä aina voi jaksaa kävellä. Valjaat on ihan tyhmät! -Tuike
      Kova luottamus Tuikun kykyihin :D

      Poista
  8. Me sanotaan, että kolme hiirua on sohvan alla. Loput onkin tällä kertaa piiloutuneet johonkin ihan muualle ^.^

    Alfred on samaa mieltä siitä, että valjaissakävely on täysin mahdotonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onhan sitä kämpässä vaikka mitä muita hienoja piilopaikkoja! Valjaat on syvältä... ahistaa -Tuike

      Poista
  9. Viisi hiirua! Mä en uskalla ulos kaupungissa mutta mökki on sit eri juttu, siellä kehtaa jopa ehkä vähän olla.. -Coco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaikkialla voi mennä ulos, paitsi silloin kun on ihan tyhmä keli! -Ame

      Tänään katsotaan monta hiirulaista on. Kirjoittelun jättänen kyllä huomiselle, joten saatte jännittää sinne asti.

      Poista
  10. HUOLTOMIEHET on parasta !!! Niitä on pakko seurata ja ohjata sitten ne on ihan, että mikäs kissa ja kissa ja kissa siinä on. Ja sit ne on että kato, tuolla on vielä yksi kissa. Mahtavaa hupia. T. Triolan karvajengi

    Täti-ihminen veikkaa, että kaikki hiiret on piilossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoltomiehet on! Pikkusiskoa pelottaa, mutta minä seuraan hyvin tarkkaan, että mitä ne riehuu! -Ame

      Kuten uusimmasta postauksesta näkyy, Tuikkunen vedätti meitä ja piilotti ihan vain muutaman..

      Poista