sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Kissan tehtäviä joulukalenteri, luukku 17

Kissoilla on paljon tärkeitä tehtäviä. Ame ja Tuike esittelevät joulua odotellessa teille niistä muutamia!

Silppuri

Me kissat ollaam huomattavasti ihmisiä parempia silppuamaa esimerkiksi pahvia

Otetaan esimekiksi tämä minun mökki

Sain sen reilu vuosi sitten

Se oli sisäänkäynniltään aivan liian ahdistava

Joten minä laajensin sitä, nämä kuvat on otettu noin kuukausi mökin saapumisen jälkeen

Nykyään mökki näyttää tältä

Toki en voi kaikkea kunniaa tästä ottaa, sisko on silpunut myös

Näitä juttuja kun poistaa pikkuhiljaa käytöstä saa uusia kivoja!

Olen myös auttanut Emäntää, sitä mukaan kun Emäntä tyhjää sisusta, me tuhotaan lootaa.

💜: Ame

4 kommenttia:

  1. Hih, te ootte kunnon silppureita! Mulla oli tollanen mökki kanssa, mut ihminen vei sen pois, kun mä kerran kastelin sen. Haisi muka pahalle sen jälkeen.
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tyhmää, että vietiin pois. Me ollaan saatu pitää oma vaikka revitään sitä! -Ame

      Poista
  2. Häh, ootko Ame koirakissan lisäksi jyrsijäkissa? Mitähän muuta vielä? - Max

    VastaaPoista