torstai 7. kesäkuuta 2018

Uusia juttuja ja kissat ok

Me ollaan saatu kaikkea uutta jännää sinä aikana kun Emäntä ei ole ehtinyt kirjoitella. Ajateltiin aloitta kertominen sieltä isoimmasta päästä.

Ame auttoi paketin avaamisessa

Edellisen Zooplus tilauksen yhteydessä Emäntä tilasi meille parvekkeelle uuden kiipeilypuun. Emäntä oli jo pitkään miettinyt että parvekkeella voisi olla hyvä paikka pienelle puulle ja viimein se hankki sen. Se puu on tosi kiva. Siinä on monta eri tasoa mistä näkee ulos, joten voidaan molemmat katsella yhtä aikaa. Siinä on myös mukana pari hiirtä mitä jahdata. Sitten siellä on vielä pesä jos haluaa ottaa ulkopäivänokoset. Eli hyvin monipuolinen puu, paljon kivempi kun vanha systeemi.

Täältähän näkee hyvin

Prinsessan arvoinen petipaikka

Ja hyviä aktiviteetteja

Kiva pesäkin vielä!

Samassa tilauksessa tilattiin myös kalan muotoinen nukkumisalusta sohvan alle. Emäntä ajatteli se Tuikelle (pitäähän Muikulle olla muikku), mutta Ame on käyttänyt sitä jopa enemmän kuin Tuike. Mutta kumpikin on tykännyt! Amella on ollut jokin tarve teroittaa kynsiään juuri kalan silmään, joten se on jo aika kärsinyt.

Muikku

Muikku ja Muikku

Muikku ja Nanna

Amelle itselleen Emäntä hankki jo aiemmin vähän erikoisemman nukkumispaikan.. Meinaan banaanin! Banaani ei ole vielä saanut kovin suurta suosiota, sillä se on hieman pienehkö (olisi pitänyt ottaa isompi versio). Mutta ehkä sitten taas kun talvi tulee ja aletaan etsiä lämpöisiä unipesiä...

Bansku on hieno

Sen saa kiinnikin

Ja hyvin mahtuu pieni kissa sisälle

Kai tässä voi joskus nokoset ottaa...

Niin ja miksi otsikossa lukee, että kissat ok. Noh, Emännältä lakkasi yksi pistorasia toimimasta ja siitä sitten piti laittaa viestiä huoltoon. No huollosta soitti sitten se Amen lemppari huoltomies ja kyseli, että voisiko käydä vilkaisemassa. Emäntä oli jo töissä, mutta päätyi antamaan huoltomiehelle luvan mennä asuntoon yleisavaimella. Tämä huoltomies kun tiesi millaisia karvakavereita asunnosta löytyy. Emäntä vielä ohjeisti katsomaan, ettei kumpikaan kissa jää jumiin vessaan tai karkaa. Huoltomies sanoi, että hänellä on ollut kissoja ja tuntee niiden metkut. No Emännän kotiutuessa suljetussa väliovessa oli lappu tehdystä huollosta jossa oli maininta (kissat, ok) :) ja niinhän ne olikin.


8 kommenttia:

  1. Ihana ja jännä banaani! Ja onpa kiva huoltomies!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bansku on jännä, saisi olla hieman isompi. Ja huoltomies on ihan paras! -Ame

      Poista
  2. Hi hii, hyvää huoltoa. Tosi makee toi Amen bansku :D Ja just passeli tähystystorni parvekkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään on paljon helpompi kyylätä naapureita!

      Poista
  3. Ohoh, onpas teillä kaikkea uutta kivaa! Tupla-Muikulle tuplabonuspisteet! :) Ja huoltomiehelle kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tupla-Muikku kiittää! (samoin varmaan huoltomies 😆)

      Poista
  4. Huikee huoltomies teillä! :D ja tuo banaani on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks oo aivan paras huoltomies! Harmi et se ei taida tulla enää meidän uudelle kämpälle...

      Poista