tiistai 16. lokakuuta 2018

Rutiinieläimet osa 1

Kissat ovat rutiinieläimiä. Minkä vuoksi meidän kissalapset ei aina ihan arvosta Emäntäänsä sillä hän ei ole rutiinieläin. Mutta kyllä meilläkin joitakin rutiineja on ja ajateltiin tässä esitellä niitä teille useamman postauksen sarjassa.

Osa meistä on rutiinilla vähän vinksallaan

Aloitetaan aamusta, eli mitä kaikkea tapahtuu kun herätään.

Kissat heräävät meidän taloudessa ensimmäisinä, sillä allekirjoittanut ei ole aamuvirkkua sorttia. Varsinkin viikonloppuisin, kun emäntä löllöttää sängyssä pitkään käyvät kissat pyörimässä sänkyä ympäri ja herättämässä. Toki näin viileämpään aikaan saattaa jompikumpi kissoista (yleensä Ame) tulla sänkyyn seuraksi nukkumaan.

Jaloista voi löytyä tällaista

Tai tällaista seuralaista
Silloin kun Emäntä viimein nousee, on kissoilla yleensä suuri kiire namikaapille (kaappi missä on kissojen herkut ja ruoat) sillä sieltä saa kissojen mielestä aamujen tärkeimmän jutun; aamukaulan. Aamukaula on puolikas kuivattu kanankaula. Aamukaula on kuulunut rutiineihin Amen pentuajasta saakka ja Tuike on oppinut sen meille tultuaan. Kissoilta saa hyvin vihaisia katseita, jos on pakko pyörähtää veskissä ennen kaulan antamista. Se kun normaalisti on aamun ensimmäinen asia.

Meidän aamukaulat, "Kokeile myös kissalle"

Suosittua tavaraa

Anna jo heti, ei jaksa enää odottaa

Yleensä siinä vaiheessa, kun kissat rouskuttavat kaulojaan (kukin milläkin matolla) pääsee Emäntä aloittamaan omia aamutoimiaan. Kaulan lisäksi kissat saavat toki aamuisin ruoan, mutta se tulee vasta kun Emännän omat aamutoimet ovat jo pitkällä ja työaamuina töihin lähtö lähellä. Meillä kun usein ei syödä ruokaa heti kun se annetaan vaan kupit jäävät odottamaan tyhjennystä, kun Emäntä lähtee.

Tuike yleensä syö kaulansa hieman siistimmin ja Amelta jää suurempi murukasa...

Vaan mitä tapahtuu, kun Emäntä lähtee kämpiltä pois? Siitä voitte lukea seuraavassa postauksessa! Odotellessa voitte kertoa mitä teidän aamurutiineihin kuuluu!

7 kommenttia:

  1. Vinksallaan oleva kissa on asennossa, johon vain kissa pystyy :D Vaikea hahmottaa, mikä on missäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuntuu olevan Tuikelle hyvin tyypillistä. Välillä tuntuu että Tuike ei oikein itsekään tiedä miten päin on... 😹

      Poista
  2. Onpa aamukaula suosittu 😸 Meidän aamun rutiineihin kuuluu aamusapuska kissoille, jotta emäntä voi keskittyä itseensä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tärkeää, että kissat saavat ruoan ensiksi!

      Poista
  3. Mutta mitä ne tekevät kaulan ja ruoan välissä? Tää kiinnostaa kaikkein eniten. :D

    Täällä aamurutiinina Seppo huutaa härkkii aukoo kaapinovia yms. hakee huomiota. Joskus ruoan antaminen auttaa ja tyyppi rauhoittuu, useimmiten ei auta yhtään. Esim just nyt se hyppi keittiön pöydillä, kurkotteli maustehyllylle, heilutteli roikkuvia patalapppuja, avasi yläkaapin oven ja yritti vetää sieltä muovirasioita ulos. Annoin ruokaa, kolmeen eri huoneeseen kahteen aktivointilaitteeseen, ja nyt se tuossa on vähän rauhallisemmalla pohjavireellä mut kävelee kuitenkin ympäriinsä etsimässä tekemistä... D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ollaan yllättävän rauhallisia. Paitsi sillon jos jostain syystä aamukaula ei olekaan ihan eka juttu (vessassa ei saa käydä!) 😹

      Sepolla on selkeesti liikaa energiaa 😹😹😹

      Poista
    2. Oon niin kateellinen. :'D

      Poista