A&T adoptaversary osat 3 ja 4

Allekirjoittanut ei eilen unohtanut adoptaversarya, vaikka siltä saattoi vaikuttaakin. Ame ja Tuike saivat viikonlopun juhliinsa arvovaltaisia vieraita ja heidän vastaanottonsa piti Emännän kiireisenä. Näiden kahden päivän aiheet ovat joka tapauksessa sen verran lähekkäiset, että ne voi hyvin kirjoitella samaan tekstiin.

Hyvin lähekkäin ovat

Tarkoitus oli puhua kissan ottamisesta, sillä ultimaattisin teko minkä eläimen hyväksi voi tehdä, on tarjota hänelle hyvän kodin. Kaikesta huolimatta kissaa, sen kummemmin kuin mitään muutakaan eläintä ei tulisi ottaa hetken mielijohteesta. Valitettavaa vain on, että edelleen Suomessa on olemassa ns. kesäkissa-ilmiö. Että otetaan keväällä söpö kissanpentu ja leikitään sen kanssa kesä. Sitten syksyllä kun normiarki alkaa ja kissakaan ei ole enää niin söpö pentu se hylätään, sillä kyllähän kissa pärjää. Eipä vaan pärjää, ei Suomen oloissa… Muutoinkin tuntuu, ettei kissoihin suhtauduta samalla tavoin pitkäaikaisena lemmikkinä kuin koiriin.

Minä olen monen kesän ja talvenkin kissa

Kissa mielletään helpoksi lemmikiksi, joka pärjää pitkiäkin aikoja yksin. Kyllähän kissa periaatteessa tarvittaessa pärjääkin, mutta vain väliaikaisesti. Kissa on sosiaalinen ja hoivaa vaativa lemmikki siinä missä koirakin. Toki kissa ei tarvitse ulkoiluttaa montaa kertaa päivässä (ellei sitä siihen opeta) mutta kissan vessa täytyy pitää siistinä. Itse myös ruokin kissat kolmesti päivässä, minkä vuoksi pitkän päivän poissaolo edellyttää, että joku käy ruokkimassa kissat välillä. Itse esimerkiksi Yukiconin aikana kävin kesken päivän kotona antamassa kissoille ruoan ja sitten palasin conipaikalle.

Välillä kotiutuessa vastassa on innokas vastaanottokomitea, välillä vähemmän innokas

Kissat ovat myös erittäin yksilöitä, joiden omat tarpeet tulee huomioida. Edelleen yllättävän monet mieltävät kissan sellaiseksi tasaiseksi massaksi joka nukkuu ja haistattelee häiritsijöilleen. Ame ja Tuikekin ovat saanet kouluttaa monia kissatietämättömiä kissojen elämän ja erilaisuuden saloihin. Ja hyvää työtä ovat tehneetkin! Sen tähden on hyvä jo etukäteen perehtyä hieman kissoihin ja miettiä kunnolla millainen kissa mahdollisesti sopisi itselle.

Me ollaan hyviä kouluttajia

Omalla kohdalla olin jo Kallesta ajan jättäessä päättänyt, että elämäntilanteeni ollessa sopiva otan kissan (ja sille kaverin). Olin jo silloin realisti sen suhteen, että kiireinen opiskeluelämä ja etenkin siihen kuuluneet vaihto-opinnot eivät oikein ole kissasopivia. Tarkoitus oli ottaa kissa vasta valmistumisen jälkeen, mutta sitten Ame tuli nurkan takaa hieman ennen gradun valmistumista. Muutoin silloinen elämäntilanteeni sopi kissalle hyvin.

Eihän tällaiselle voinut sanoa ei

Sitten pitää miettiä tarkkaan, että millaisen kissan ottaa. On rotukissoja, farmi-kissoja, rescue-kissoja… Rotukissa on sinänsä hyvä aloittelijalle, että hyvältä kasvattajalta saa aina ohjeita ongelmatilanteisiin. Kasvattaja voi myös muuten olla tukena. Toki tässä voi tulla hintakysymys vastaan sillä rotukissat ovat kalleimpia kissoista. Mutta ainakin tietää täysin mitä saa. Farmi-kissat ovat yleensä ilmaisia tai puoli-ilmaisia, mutta he ovat sitten täysin yllätyksiä, että millainen kissa sieltä tulee. Rescue-kissat ovat usein arkoja ja vaativat jonkin verran tietämystä kissojen käsittelystä. Toki rescueiden joukossa on kissoja joista omistaja on joutunut jonkin elämätilanteen vuoksi luopumaan. Tällaisen kissan voi hyvin ottaa hieman kissoja tuntemattomampikin.

Me rescuet osataan olla vaativia

Sitten onkin vielä se suuri kysymys, että pentu vai aikuinen. Monet ihmiset haluavat kissanpennun sillä ovathan he ihan syötävän söpöjä! Söpöytensä lisäksi kissanpennut ovat vain hyvin vaativia ja ajoittain erittäin rasittavia. Ame mm. tykkäsi pentuna harrastella kukkien pudottamista kukkapöydältä ja muuta yhtä hölmöä. Pennut vaativat myös jonkin verran kouluttamista, että oppivat talon tavoille. Energisyytensä vuoksi pennut vaativat myös erittäin paljon aktivointia, joten pentua ei kannata ottaa ellei hänelle ole oikeasti aikaa.

Pienet kissapallerot mitään koskaan riehu...

Aikuinen kissa on usein hyväkäytöksinen ja hieman rauhallisempi. Kaikki se päättömään ryntäilyyn menevä nuoruuden hyperöinti on kulunut pois. Tämä ei toki tarkoita, ettei aikuistakin kissaa tulisi aktivoida. Virikkeettömässä ympäristössä voi aikuinenkin alkaa tehdä tylsyyksissään pahojaan. Kissaa ei ikinä tule ottaa vain sohvan lämmikkeeksi. Jos kaipaa vaan lämpöä jalkoihinsa voi hankkia kuumavesipullon… Itse olin alun perin ajatellut ottaa aikuisen kissan. Niin söpöjä kun pennut ovatkin, ajattelin pärjääväni paremmin aikuisen kanssa. Aina kaikki ei vaan mene niin kuin suunnittelee ja sitten sitä löytää itsensä pienen ylisöpön harmaan kissanpennun kanssa. Ame on onneksi jo pikkuhiljaa hieman rauhoittunut…

Minä olin jo iso kissa kun tulin

Tästä tuli nyt vähän pidempi, kun on kahden päivän edestä asiaa, toivottavasti jaksoitte lukea.

Loppukevennyksenä SipuliMuikku (kyllä, Tuiken yksi yleinen lempinimi on Muikku)

Osana meidän adoptaversarya järjestämme lahjoituskampanjan täällä blogissa ja instan puolella. Eli toivosimme, että tämän viikon aikana jossain vaiheessa mikäli mahdollista te lukijat tekisitte jonkinlaisen lahjoituksen paikalliselle eläinsuojelujärjestölle, löytöeläinkodille tms. eläinten eduksi. Lahjoitus voi olla rahaa tai vaikkapa tavaraa, etenkin kissoja vastaanottavat löytöeläinkodit ja järjestöt tulevat kevään myötä yleensä täyttymään kissoista ja kaikesta on pulaa, kissanvessat, hiekat, ruoka, matolääkkeet. Ja lahjoittamalla paikalliselle tuet oman alueesi eläinten hyvinvointia!

Ame ja Tuike on ikuistettu postikorttiin