Apua! Palokunta! Kissa puussa!

Eli hieman tarinoita kultaiselta 90-luvulta.

Kalle oli väritykseltään komea hopeanharmaa

Tämä postaus kertoo meidän perheen jo edesmenneestä kissasta Kallesta. Olen Kallen täällä blogissakin pari kertaa maininnut, mutta kyseiseen kissaherraan liittyy niin paljon uskomattomia tarinoita, että pitäähän ne jakaa teidän kanssa.

Kalle oli suuri persoona

Kalle tosiaan oli sellainen kissan kokoinen (parhaimmillaan yli kuusi kiloa) kissa, joka tiesi arvonsa ja osasi vaatia sopivaa kohtelua. Aikanaan Kalle tuli meille, vuonna 1990, kun kissa oli alkanut pyöriä erään äidin ystävän luona. Tämä kissa oli sitten tuonut pentunsa heidän luokseen ja he ottivat emon ja pennut hoitoonsa  Nämä pennut lähtivät sitten hyviin koteihin, rahaa ei liikuteltu mutta kissan saamisen ehtona oli, että kissaa pitää hoitaa hyvin. Emo itse jäi heille asumaan. Kalle oli pennuista viimeinen joka löysi kodin. Äidin ystävä oli todennut äidille, että yksi on vielä vailla kotia, mihin äiti oli tokaissut että ei enää. Alunperin Kallen nimi oli Vili, mutta siskoni mielestä Kalle oli parempi nimi kissalle.

Näin söpö Kalle oli vauvana

Ja hyvin kyllä ainakin syötettiin 

Kuten otsikkokin paljastaa, Kallella oli nuorena hyvin huono tapa kiipeillä puihin. Puuvalinta oli aina mänty, sai tästä lempinimen Mäntykiipiä. Sitä ei tarina kerro, että ajoiko joku hänet sinne vai menikö itse vain hölmöyttään. Kalle oli vapaasti ulkoileva kissa, se kun oli siihen aikaan varsinkin maalaisympäristössä tapana. Sinänsä pelkkä puihin kiipeily ei olisi ongelma, mutta Kalle kun kiipesi erittäin korkealle ja maukui siellä karua kohtaloaan koko naapuruston kuullen. Usein kohteeksi vielä osui jonkun naapurin pihapuu. Vaan milläpä saadaan kissa alas puusta? En ole ihan 100% varmoja ovatko nämä aivan oikeassa järjestyksessä, sillä aikaa on kulunut niin paljon, mutta sillä ei lie merkitystä.

Kissat pitää korkeista paikoista, tässä Kalle on vaatekaapin päällä

Ensimmäisen kerran Kalle jäi jumiin meidän tontin rajalla, vaan ei meidän tontilla, olevaan puuhun. Tämä tapahtui vielä siten, että me ei itse oltu kotona (Kallella kävi hoitaja). No siinä sitten naapurit soittivat jo meidän sukulaisille, että mitä tehdä, kun siellä kissa huutaa puussa. Tällä ensimmäisellä kerralla ratkaisuksi valikoitui puun kaataminen, mihin piti kysyä maanomistajan lupa. Lupa tuli ja kissa tuli puun kanssa alas.

Luulisi sisällä löhöilyn olevan mukavampaa

Seuraavaksi Kalle kiipeili naapurin pihapuun latvaan. Tämä oli toki ongelma, sillä huutelu puun latvassa häiritsee naapurin elämää, joten jotain piti tehdä. Apuun pyydettiin VPK. Eli tämmöinen perinteinen palokunta pelastaa kissan puusta. Tämä operaatio keräsi koko asuinalueen huomion ja veti yleisön puun alle. Itse muista kuinka katselin ikkunasta, että mitä ulkona tapahtuu. Siinä lopulta kävi vielä niin, että ensimmäiseltä kiipeäjältä loppui kantti kesken ja hän ei uskaltanut ihan niin korkealle. Lopulta toinen tyyppi pääsi Kallen luo ja sai kiinni. Sitten hän kysäisi, että tuonko vai puotanko, mihin isäni vastasi että puota. Kissa tuli vauhdilla ja kiisi aitan alle piiloon. Tässä oli haaveena vähentää kiipeilyhaluja jatkossa. Palokunta ei lopulta veloittanut käynnistään mitään, vaikka olisivat voineet. Ottivat kokemuksen kannalta.

Silloin kun Kalle oli nuori meillä oli kaksi undulaattia, Tipi ja Sipi. Mutta kissa ja linnut ei ollut oikein toimiva kobinaatio joten annettiin linnut hyvään kotiin

Vaan eipä ne kiipeilyhalut siihen vielä huvenneet. Seuraava puu löytyi pellon laidasta. En itse tiedä tarkalleen mikä puu. Tällä kertaa ei ilmeisesti ihan niin korkea, sillä isäni sai itse kiivettyä kissan alas tikkaiden avulla. Tämän kiipeilyn isä teki vasta kun me lapset oltiin menty nukkumaan, oletettavasti että me ei tiedettäisi mitään, jos hän ei saisikaan Kallea alas. Vaan onnistuneesti sai ja toi sitten pihkaisen kissan itkuisen siskoni kainaloon yöksi.

Ulkona Kallen lempipaikkoja oli autojen nokkapellit ja katot

Seuraava kerta olikin sitten huomattavasti ongelmallisempi. Tällä kertaa kohteena oli toisen naapurin pihassa oleva suuri mänty. Kuten edelliselläkin kerralla naapurin pihassa piti kissa yrittää saada nopeasti aiheuttamasta häiriötä. Tällä kertaa avuksi tilattiin nosturiauto. Aluksi näyttikin hyvältä, mutta juuri kun he olivat tavoittamassa Kallen, tämä kiipesi pari oksaa ylemmäs. Ja sinne ei se nosturi ylettänyt, eikä se ollut muuten mikään pikkunosturi, Kalle vaan oli erittäin korkealla. Omien muistikuvien mukaan he harkitsivat oksan sahaamista kissan alta, mutta eivät siihen päätyneet. Joten Kalle jäi puuhun. 

Mahtoi olla puussa nälkä kun ei ollut ruokaa saatavilla

Tämä alkoi olla ongelmallista, sillä eihän kissa pärjää kovin pitkää aikaa ilman ruokaa. Sitten tuli päätös, että kissa ammuttaisiin alas puusta, kun se ei itse sieltä tule. Sovittiin päivä ja me lapset lähdettiin yökylään sukulaisille, jotta meidän ei tätä tarvitse todistaa. Vaan Kallepa päätti, että ei vielä. Sinä nimenomaisena aamuna äitini meni käymään suihkussa, mikä meidän talossa on kellarissa ja näki maan tasoisessa ikkunassa Kallen valittelemassa, että eikö täällä pääse sisälle. Oliko lie jo väsymys iskenyt ja sitä myöden ei ole saanut roikuttua puussa. Mutta onneksi kävi näin.

Ei tainnut Kalle itsekään tietää kuinka hiuskarvan varassa oli elämänsä suhteen

Olisi jo voinut luulla, että nuo kerrat riittäisivät opetukseksi. Vaan ei. Tuonkin jälkeen Kalle kiipesi vielä kerran korkealle puuhun. Tämä viimeinen kerta, kun Kalle jäi puuhun, oli onneksi meidän takapihan puussa. Sieltä Kalle ei niin paljoa häirinnyt naapureita, joten hänen annettiin olla. Ehkä se viimein opetti, kun oikeasti piti itse tulla alas. Siitä en tällä kerralla osaa sanoa tuliko itse alas vai putosiko.

Onneksi Kalle päätti, että oloneuvoksena on mukavampaa kuin puussa

Kiipeilyn lisäksi Kallella oli toinenkin kesäharrastus. Hän piti seikkailusta, eikä ollut mitenkään tavatonta, jos meni päivä tai pari, että kissa ei näkynyt. Vaan eräänä kesänä (siskoni muistin mukaan 1994), Kalle hävisi. Häntä ei näkynyt viikkoihin, joten me jo oletimme, ettei hän palasi. Vapaana ulkoilevalla kissalla, kun on useita uhkia autoista petoeläimiin. Vaan Kallepa palasi, seitsemän viikon reissailun jälkeen. Yhtäkkiä vaan ilmestyi pihaan huudelleen nälkäänsä. Tarina ei kerro missä Kalle tämän seitsemän viikkoa vietti, eksyikö vai veikö joku. Kotiin palatessaan Kalle oli äärimmäisen läheisyydenkaipuinen ja nukkui ensimmäiset yöt aivan kiinni vanhemmissa näiden sängyssä. Kalle ei myöskään vähään aikaan halunnut mennä yksin ulos. Traumoja ei kuitenkaan jäänyt sillä Kalle teki tämä jälkeen vielä toisena kesänä parin viikon katoamistempun.

Tämä on varmaan jutun ainoa tarinaan suoraan liittyvä kuva. Tämä on otettu Kallen kotiuduttua. Ruokana on vain makkaraa sillä vanhemmat oli jo ehtineet antaa ruoat pois. 

Matkustelu on paljon turvallisempaa matkalaukussa

On siinä kyllä yksi kissat osannut aiheuttaa vanhemmilleni harmaita hiuksia. Onneksi iän myötä Kalle rauhoittui ja jätti kiipeilyt ja seikkailut. Lopulta Kalle eli kunnioitettavat 15 vuotta. Sitä en toki tiedä kuinka monta yhdeksästä elämästään hän tuhlasi tuolla nuoruuden seikkailuissaan....

Kalle piti siitä kun me lapset ongittiin meidän kesäpaikalla hänelle ahvenia ja särkiä. Hän auttoi itse vahtimaan kohoa, etä milloin saalista tulee

Älykkyystesti

Te muistatte mahdollisesti vielä sen Tuikea kovasti kiusanneen aktivointilelun. Tein tässä viikonloppuna sillä kokeen ja laitoin sinne sisään sellaista namia mikä kelpaa molemmille. Mitä tästä sitten seurasikaan?

Tuike lähti heti vauhdilla kaivamaan namia itselleen

Ame otti hieman hitaamman ja pähkäilevän kannan (ja ei, tämä ei ollut Amen eka kerta tämän lelun kanssa)

Aluksi näytti siltä, että Tuike vie lähes kaikki namit ja Ame saa vain vähän. Tuike kun kaiveli niitä paljon Ame tehokkaammin

Mutta sitten Ame saikin idean ja kippasi lelun kyljelleen sivuakkoa käyttäen

Tällöin kaikki namit tippuivat lelusta pois sen toiselle puolelle

Jonne Ame sitten siirtyi nauttimaan nerokkuutensa hedelmistä

Tosin Tuike ei ihan heti luovuttanut, vaan otti vielä yhden Ame kippaamista nameista

Lopulta Tuike totesi, että ei siellä ole enää nameja

Että sisko vei loput

Joten Tuke poistui paikalta. 

Lopputulemana kissat taisivat saada about yhtä paljon namia, Tuike mahdollisesti hieman enemmän. Tuike nopea alku mahdollisti tämän, vaikka Amen tekniikka tarjosi enemmän namia kerralla sitten kun se toteutettiin. 

Hyviä uutisia

Eilen tuli sähköpostiin iloisia uutisia. Tuiken kokeiden tulokset oli tulleet. En edellisessä postauksessa tietoisesti kertonut mitä Tuikelta testattiin, mutta nyt sen paljastan. Meillä on ollut tässä jännitettävänä sieni-infektioepäily. Tulos tuli negatiivisena (viljelytuloksia ei kai ole vielä, mutta PCR-testi oli negatiivinen) eli sieni ei meidän ongelmia aiheuttanut. Nyt voidaan sen osalta relata. Rasvailua jatketaan vielä sillä se on tuntunut hyvin purevan kuiviin tassuihin.

Ei pääse Tuike vielä pönttöilystä

Kertokaa joku mulle miten pieni kissa voi taivutella itseään näin...

Itse olen ollut totta puhuen hieman epäilevä tästä diagnoosista. Jo lähtökohtaisesti siitä syystä, että eläinlääkäri sanoi sen siten, että sieni voi aiheuttaa tämän tyyppisiä oireita. Toisekseen mistä ihmeestä se infektio olisi meille tullut, ei me olla oltu tekemisissä sairaiden kissojen kanssa.

Ainoa sieni minkä läheisyydessä Tuike on, on Emännän työpaikan koriste (Ellin tekemä!)

En minä mitään sieniä itselleni keräile, mitä te edes luulette...

Tokikaan nyt me ei edelleenkään tiedetä mikä kuivumisen aiheutti. Ajattelin itse hetken aikaa vielä katsoa mihin suuntaan tassujen kunto menee, ennen kun lähden lisätesteihin. Tassut ovat meinaan koko ajan menneet parempaan kuntoon. Tämän aamun kuvat näyttävät sen hyvin.

Takatassu 15.3.

Etutassu 15.3.

Nenä 15.3.

Tässä tarinassa oli muuten vielä plot twist. Me ei oltu ainoita jotka jännittivät Tuiken testituloksia. Myös Kiskateilla ollaan odoteltu, sillä aivan vastikään minä lahjoitin meidän banaanipedin heille seuraavien pentujen pentubanaaniksi (sillä se on Amellekin turhan pieni eikä Ame sitä siksi käyttänyt). Vaikka kissat eivät vielä banskua olleet saaneet oli siinä teoreettinen riski, että meidän mahdollinen sieni olisi voinut levitä myös heille. Onneksi nämä huolet saatiin myös nyt unohtaa. Joten lopulta tämän hässäkän uhriksi jäi viaton banaanipeti, mikä hävitettiin epäilyn myötä. Pitäkäämme hiljainen hetki banskun muistolle. 

Banaania lämmöllä muistaen 

Pönttöpää

Kuten meidän instaseuraajat jo tietääkin, Tuikella on ollut lisää terveysongelmia. En ollut niitä vielä tänne raportoinut, mutta nyt tulee.

Näin normaalilta Tuiken nenä näytti sunnuntaina 3.3., Tuo kuvassa näkyvä tassu on ollut koko ajan tassuista parhaassa kunnossa, mutta on siitäkin hieman iho kesinyt

Eli tuossa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna ja siitä sitten seuraavan viikon alkuun Tuiken tassut ja nenä kuivuivat yhtäkkiä. Iho oli aivan pintakuiva ja lohkeileva. Jotta saataisiin syy selville varasin ajan Felinaan. Sinne mentiin keskiviikkona 6.3.

Takatassu maanantaina 4.3. illalla

Etutassu 4.3. illalla

Nenä 4.3.

Nenä kuivui tästä vielä pahemmin ennen lääkärin menoa

No syytä ei vielä tiedetä, odotellaan kokeiden tuloksia. Raportoin kyllä tänne niitä sitten kun jotain selviää.

Kissa koppaan ja menoksi

Tuiken mielestä eläinlääkärillä on ihan tyhmää

Hoidoksi tuli tassujen rasvaus kerran päivässä Vetramil nimisellä hunajavoiteella. Jotta tämä voide pääsisi edes vähän imeytymään on suositeltu pitämään kauluria ensimmäisen puolen tunnin ajan nuolemisen estämiseksi. Joten Tuike on aina iltaisin puolen tunnin ajan pönttöpää. Teen tämän käsittelyn kylpyhuoneessa sillä en halua rasvatassunjälkiä joka puolelle kämppää, enkä halua että Tuikella olisi niin paljoa paikkoja mihin jäädä jumiin. Tuike ei ole kovin hyvä kulkemaan pönttö päässä ja on vähän väliä jäämässä jumiin...

Pönttö-Mukku

Namit onneksi tuo vähän lohtua

Pönttöpää pöntöllä

Välillä Amekin on päässyt meidän seuraan, tosin jo kerran Ame on lentänyt ulos kylppäristä kun puraisi Tuikea hännästä

Söpö pönttis

Joka saa kyllä rapsutteluja

Suurimman osan ajasta Tuike viettää yleensä mököttäen

Koska pönttä on tyhmä!

Nyt kun ollaan useampi ilta istuskeltu vessassa alkaa Tuiken tassut näyttämään jo vähän paremmalta. Kuivunut pintaiho on paikoin kuoriutunut pois ja alla oleva iho näyttää ihan hyvältä, tokikin punertavalta. Tuike on muuten ollut ihan normaali hölmö itsensä. Sen olen huomannut, että Tuike pistää jonkin verran vastaan kun rasvaan etutaassuja, mutta oletan sen johtuvan vain siitä, että ne ovat hieman hellät kun on iho rikki.

Takatassu maanantaina 11.3. aamulla

Etutassu 11.3.

Nenä 11.3. (kyllä mulla oli vähän jo kiire ja Tuike ei halunnut vapaaehtoisesti poseerata)