maanantai 10. joulukuuta 2018

Aktivointia

Kun Emäntä tilaili Tuikelle Zylkeneä ja uutta Feliway pulloa tuli samalla tilattua Tuikelle uusi aktivointilelu. Tuikehan suorastaan rrrrrrakastaa raksuja. Tähän asti hän on saanut niitä kevyellä aktivoinnilla, eli levitettynä pitkin lattiaa. Sielä pieni mustavalkoinen karvaimuri on imenyt ne kitaansa. Tuike kun ei pidä älypeleistä ja luovuttaa niiden suhteen aika helpolla. Hän on todennut, että kyllä sitä namia tulee pienemmälläkin vaivalla. Vaan ei aina tule...

Mikä tämä tämmöinen kissan kiusotin on?

Miksi pienen Tuiken raksut on vangittu sinne sisään

Ihan tyhmää

Ei saa pieniä viattomia Tuike-kissoja kiduttaa tällä tavalla!

Ei voi raksuja saada tuolta ilman apua

Siellä ne ovat, minä näen ne!

Mutta ei ne tule sieltä, pieni kissaparka nääntyy 

Pitääkö minun mennä tekemään eläinsuojeluilmoitus pienen kissan kiusaamisesta

Ihan turhia tämmöiset

Tällälailla pitää tassulla tökkiä

Eihän se ole pienen kissan arvon mukaista!

Sainpas!

Koittakaa kestää raksut! Vielä minä teidät vapautan

Jotenkin, jonain päivänä

Lopulta palatessaan lelulle aina uudelleen Tuike sai kaikki raksut "pelastettua". Tokikin tästä syystä Tuike sai iltanaminsa lelusta tarjoiltuna! Tämä oli Tuiken mielestä hyvin tyhmää...

Pienten kissojen tahallista kiusaamista, sanon minä!

6 kommenttia:

  1. Siis että mitä? Kiusataanko suakin raksujen saamisella?! Mä en ymmärrä miten kukaan voi ennen joulua tarkkaan laskea/mitata kuinka monta raksua saan päivässä. Mennään tuike lakkoon! Näin ei pieniä kissoja saa kohdella.
    - Eddie -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään ehdottomasti lakkoon. Ei saisi pieniä kissoja näin kiusata! -Tuike

      Poista
  2. Hih, toi näyttää hauskalta! Sun pitää vaan uskaltaa heittäytä, ja myöntää, että toi on kivaa!
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä oikein tiedä, raksut on paljon kivempi keräillä lattialta... -Tuike

      Poista
  3. Siellä se lojuu kyljellään typerän lelun edessä... :D :D :D Mut aika hyvin jos kuitenkin vähän myöhemmin jaksoi ottaa kaikki ulos!

    Onko Ame ollut kiinnostunut tästä? Tai osaisko, jos laittais sisään jotain sen herkkuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopulta ne sieltä tuli, mutta ensin kiehnättiin emäntää ja kerjättiin...
      Amelle toi olis lasten(pentujen)leikkiä. Ame on meinaan tassujutuissa tosi hyvä. Täytyy jossain vaiheessa kyllä testata.

      Poista