lauantai 22. kesäkuuta 2019

Juhannustaikoja

Tuike oli juhannuksen kunniaksi haaveilevalla mielellä ja halusi tehdä juhannustaikoja. Yksi perinteisimmistähän on, että kun kerää seitsemän kukkaa tyynyn alle niin näkee unessa tulevan puolison. Tuikella kun ei ollut mahdollista mennä pellolle keräilemään niin hän joutui tyytymään sisäkukkiin. Nämä sisäkukat ovat vain kovin hankalissa paikoissa, joten niiden kerääminen vaatii hieman luovuutta...

Täältähän näitä löytyy

On muuten hyvät näkymät!

Montahan niitä piti ottaa?

Nämä ovat kyllä vain yhtä sorttia

Mutta ehkä se ei ole niin tarkkaa

Onkohan sekään niin tarkkaa, että onko ne kasvit tyynyn alla vai mahassa...

Ehkäpä Tuike haaveili täten saavansa Seppomaisia unia... 💜

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Kesän lämpöä ja talon jäähyväiset

Nyt ovat taas kelit suosineet auringonpalvojia. Meillä suuntautumista on kahdenlaista; Ame rakastaa lämpöä ja Tuike pyrkii sitä hieman välttämään. Vielä ei onneksi Ame ole tänä kesänä lämpöhalvausta saanut. Amen mielestä se onkin ollut suuri vääryys kun häntä ei viedä kovalla helteellä ulos!

Lämpiminä päivinä kieriskely on parasta

Kopassa on myös hyvän lämmintä nukkua niin kauan kun ei häiritä

Tuike suorastaan suli omaan koppaansa

Välillä voi nukkua sisälläkin

Mutta parvekkeella lösöily on kyllä parasta!

Nykyään kun meillä on parveketelkkari! Emäntä yritti katsoa sitä ja se sanoi poks, Emäntä sitten siirsin se parvekkeelle kun se haisi kärylle

Ame tajusi viimein, että meidän parvekkeella on omat Baden badenit

Ja on Ame välillä (viileämpinä päivinä) päässyt kyllä uloskin vaikka muuta väittää

Me ollaan myös kehitelty vaihtoehtoisia viilennyskeinoja, tässä Tuike makaa pyyhkeillä minkä alla on kylmäkalleja

Tuike sai myös itselleen "mehujään" eli pakastetun töhnänamin

Tuolla taustalla näkyy Amen lautanen missä on jääkaappikylmää (laktoositonta) vispikermaa

Nyt kevätsiivouksen myötä Amen ja Tuiken oma talo sai häädön ja joutui pahvinkeräykseen. Koska Ame ja Tuike lähtevät pian pidemmälle lomalle ei Emäntä ole vielä tehnyt uutta taloa. Katsellaan sitä sitten loman jälkeen.

Tähän kuntoon talo päätyi

Vielä ei ole ihan täysin sortunut

Kiitos talolle hyvistä leikeistä!

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Parvekepuutarha

Me saatiin uusi harrastus. Me saadaan nykyään käydä silloin tällöin valvotusti meidän avoparvekkeella. Emäntä luottaa siihen, että me ei sen valvovan silmän alla yritetä hypätä kaiteelle ja karkuun. Mietittiin, että voidaan samalla esitellä Emännän viljelykset.

Meistä on ollut hauskaa seurata, kun Emäntä kastelee puutarhan ja ylimäärävesi valuu sadevesisyvennystä pitkin pois

Emäntä kun ei kastellessaan ole kovin tarkka...

Oven avauduttua Tuike tuli ensimmäisenä avopuolelle

Ensin tsekattiin herneet

Sitten kierrettiin toiselta puolelta ympäri

Tuleekohan tuosta tomaatista ja basilikasta yhtään mitään..

Tämä tomaatti kyllä on ainakin kasvanut

Kissanmintut ovat kasvaneet hyvin

Niiden taakse voi melkein piiloutua

Herneetkin alkaa olla pitkiä ja hyviä!

Märästä lattiasta tuli märät tassut. Kuulemma se on Emännän mielestä hyvä asia

Se, että meidän tassut kastuu helteellä viileästä vedestä, itse en ehkä ole ihan samaa mieltä..

Sisko ei oikein ihan älynnyt, että tänne ulos pääsee...

Se vain tuijotti suljetulta puolelta

Eihän sitä voi pieni kissa ilman kutsua älytä, minne pääsee

Nämä herneet kyllä oikeasti kaipaa tukikeppejä..

Katsos Ame, tässä on tomaattia

Eipä ole tämä basilika kovin hyvin kasvanut, eikä mansikassa näy yhtään mitään

Mutta kyllä täällä sentään jotain kasvaa

Niin tämmöistä se minttu on tuoreena

Seinä tuoksui jännälle

Tuolta me päästiin tänne puolelle

Miksiköhän Emäntä ei päästä meitä tänne jatkuvasti...

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Kissabingo

Emäntä teki kaupungilta hienon löydön! Meinaan kissabingon!

Se on hieno

Ame hyväksyy

Tuike bongasi ensimmäisenä hienon palapussin

Laudalla näkyy kaikki edustetut rodut

Myös meidät maatiaiset on huomattu

Tällä on hyvä käppäillä

Kaikki rodut on myös esitelty ohjevihkosessa

Bingoa pelataan omilla levyillään mihin osumat merkitään mukana tulleilla merkintäpalloilla

Testattiin yksi peli, meni aika pitään ennen kuin Emäntä hävisi siskolleen

Tätä olisi kiva testata joskus teidän blogikamujen kanssa!!