tiistai 25. elokuuta 2020

Tee se itse jerky

 Meidän talouteen hankittiin tässä vastikään hyötykasvikuivuri. Kasvien kuivaamisen lisäksi sillä on tarkoitus tehdä kuivalihaa niin kissojen kun ihmistenkin iloksi. Tosin sillä erolla, että ihmisten jerky on maustettua ja kissojen puhdasta, maustamatonta lihaa. Ensimmäinen satsi kanajerkyä kissoille tehtiin viime viikonloppuna, vaan mikä oli tuomio; kelpasiko neideille?

Hyvin koulutettu henkilökunta tekee kaikkensa miellyttääkseen meitä!

Ensin lihat pilkottiin, huuhdeltiin vedellä ja pintakuivattiin

Sitten monen tunnin kuivumisprosessi

Kuivalta näyttää

Olisikohan tämä syötävää?

Näytä mullekin

Vaikea sanoa

Etkö sinä osaa tehdä mitään maistuvampaa?

Kaupan äyriäis/kana jerky on kyllä parempaa

Minusta nämä on kyllä ihan hyviä

Kyllä minä syön jos sinä et

Jääpähän minulle enemmän

Maistoin minäkin vähän, mutta edelleen odotan jotain parempaa

Outoja nuo siskot

maanantai 10. elokuuta 2020

Tuike 4 vuotta

Tuike kun on löytökissa niin meillä ei ole hänelle tarkkaa syntymäpäivää. Ainoa mitä me tiedetään on, että se päivä on elokuussa. Tästä johtuen Tuiken synttäreitä on yleensä vietetty jonain sopivana päivänä elokuussa. Tällä kertaa tuo sopiva päivä oli viime lauantai. Sopivan päivästä teki se, että Tuike lempi-ihmiset olivat paikalla yhtäaikaa! Tuike kun ei varsinaisesti viihdy isoissa joukoissa niin meitä oli juuri sopivan pieni porukka.

Tyylikäs Sheba creamy snacks kakku

Hyvin maistui

Ame sai samalla kylmäkuivattua kanaa

Kyllä kannattaa olla synttärisankari

Ihmisillä oli itse kerätyistä mustikoista itse tehtyä piirakkaa

Sitten oli villien bileiden aika!

Oli tosi villi meno!

Minkä jälkeen oli hyvä väsähtää helteisen parvekkeen nurkkaan


Paljon Onnea Tuike 4v.!