sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Kesälomailuja osa 2

Meidän kesäloma on jatkunut vähintään yhtä rennoissa meiningeissä kuin aiemminkin. Tällä kertaa vaan ollaan oltu pääasiassa samassa paikassa kuin Emäntä..

Kaupan ohjetaulu (tädin hieman muokkaamana) antaa hyvä ohjeen

Me ollaan saatu ulkoilla lisää

Mikä on kyllä kivaa kun on hyvä keli

Ainoa vaan, että ne jostain syystä tutkii meidät kauttaaltaan aina kun tullaan sisälle

Se on kuulemma joku sellainen punkki niminen juttu, sellanen oli kuulemma Amessa

Ihme hömpötyksiä!

Me ollaan pidetty vahtivuoroja, että voidaan tarkkailla lintuja

Koska toki välillä pitää levätä

Mutta tauottamalla tarkkailu onnistuu

Ei tule liian kova stressi

Toki sitten kun on oikein jännää niin molempien pitää tarkkailla!

Ollaan me toki leikittykin lisää

Leikkiminen on hurjan tärkeää!

Ja herkuteltu, Mummon muusi on namia!

Heinää on vedetty vapaalla tyylillä

Ame on jatkanut nokosteluja badenissa

Tuikun oli hyvä nukkua sohvalla tädin kanssa, kun täti oli viikonloppuna käymässä

Missä sen parempi paikka kissalle, kun tädin kainalossa 💜

Ame koki järkytyksen hetkiä kun kumpikin baden oli varattuna!

Ei jäänyt pienelle kissalle muita paikkoja kuin roskis!

Onneksi tästäkin on toivuttu, kunhan Emäntä vain antaisi nukkua rauhassa eikä aina ottaisi kuvia!

Näinpä, ei voi pieni kissa ymmärtää mikä niin jännää siinä kuvien ottamisessa on..

Hulluja nuo ihmiset!

Ihan hassuja!

Mutta kyllä niiden kanssa pärjää.. Näin lomallakin!

P.s. Käykää vielä ilmoittautumassa Kissabingoiluun jos kiinnostaa, Emäntä laittaa pian asiasta viestiä kiinnostuneille!

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Takapuolen juttuja

Kun tässä keväämmällä niin iloittiin, että Tuiken turkki on hyvässä kunnossa niin kesällä se ei taas ole ollutkaan. Tuike on taas nuoleskellut kamalan suuria laikkuja kylkiinsä ja mahansa kaljuksi. Muutoinkin näin jälkiviisaana miettien Tuike on ollut viime aikoina todella levoton. Tähän kaikkeen kun vielä lisättiin se, että Tuike sähähti siskolleni kun tämä koski Tuiken takapäähän niin eläinlääkärivisiittihän se oli taas edessä

Sieltä ne kaljut paistaa kyljissä

Isot kaljut...

Viime kerralla kun Tuiken kaljut tutkittiin niin virtsanäytteen oton yhteydessä eläinlääkäri oli todennut Tuiken anaalirauhasten olevan täynnä. Jäin itse jo silloin miettimään, että tuleekohan tästä toistuva vaiva. Siltäpä tuo alkaisi vaikuttaa.

Eipä auttanut kun kissa koppaan ja vöihin

Tuike itse oli erittäin eri mieltä ja ilmaisi tämän valittamalla kovasti

Sillä nytkin olivat anaalirauhaset täynnä. Tällä kertaa toinen rauhasista oli vielä ihan tukossa. Tuike-paralla oli rankka aamu sillä tyhjennys oli pakko tehdä sisältä päin. Onneksi paikallinen kunnaneläinlääkäri oli todella mukava nuori mies. Antoi vielä Tuikelle ennen lähtöä yhden kipulääkepistoksen, jotta olo helpottaisi nopeammin.

Eläinlääkärillä oli ihan tyhmää

On siinä pienellä kissalla ollut vaiva

Saa nyt sitten nähdä tuleeko tästä meille jatkuva kiusa. Ja että kuinka usein saa rampata lääkärissä. Periaattessahan rauhaset voisi tyhjentää itsekin, mutta Tuike ei ole kovin suostuvainen kotilääkäröintiin. Suht monet naarmut ovat siitä todisteena. Eläinlääkärissä Tuike aina jossain määrin lamaantuu ja antaa todella kiltisti tehdä toimenpiteet. Tämä on kyllä todella hyvä juttu, ei nytkään tarvinnut tyhjennyksen aikana rauhoittavia. Paljon pienempi stressi näin.

Onneksi se oli nopea käynti

Nyt voi taas rentoutua kotona!

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Kissabingopäivä

Olisikos teillä blogikaverit kiinnostusta tässä kesällä tai vaihtoehtoisesti syksymmällä pitää kissabingopäivää? Sillä Emännän löytämällä upealla kissabingolla!

Kissabingo on kyllä paras mahdollinen bingo

Täällä on paljon kivannäköisiä kavereita

Me vähän mietittiin, että sen voisi pitää joko meillä Vantaalla tai vaihtoehtoisesti vaikka jossain kissakahviossa. Meillä virallisina valvojina toimisivat Ame ja Tuike ja kissakahviossa kahvion kissat. Sinne voisi vaikka hankkia/kysellä jotain pieniä kissamaisia palkintoja voittajille...

Toivottavasti ne palkinnot olisi nimeomaan pelaajien kissoille!

Sitten minä pistäisin Emännän voittamaan kaiken!

Tai no, ehkä mä pari namia antaisin kavereillekin mennä..

Jos kiinnostusta löytyy niin kommentoikaa tähän ja laittakaa emännälle viestiä spostiin ame-sade(at)hotmail.com. Sekä kommentteihin, että spostiin voi heitellä päivämääräehdotuksia ja paikkaehdotuksia. Mitä päivämääriin tulee niin meille ei esimerkiksi ainakaan käy elokuun ensimmäinen viikonloppu.

Jos minä osallistuisin niin voittasin kaikki

Olen niin onnekas

Toivottavasti löytyy pelikavereita!

Joten Emännälle pitää saada vähän soveltuvampia pelikavereita!

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Kesälomailuja

Vihdoin loma! Emännällä siis, kissat kun ovat olleet jo reilun pari viikkoa lomalla ilman Emäntää. Tässä onkin teille vähän valokuvamateriaalia kissojen Emäntä-vapaalta lomalta...

Niin se kehtasi meidät hyljätä

Onneksi täällä on hyvät kyyläysmahdollisuudet, ei kovin paljon ihmisiä mutta hyvä tirppa-tv

Ame pääsi tsekkaamaan uunin sisällön

Siellä oli jännää

Keittiössä on parasta kerjätä nameja

Kaikki mahdollinen pitää tutkia

On myös tärkeä muistaa levätä

Mihin baden baden on oivallinen

Toki on muitakin hyviä lepopaikkoja

Välillä jopa ihmisten lämmössä

Välillä voi olla pöytäkoristeena

Ollaan me leikittykin

Sekä erikseen,

että yhdessä

Ame varsinkin on nauttinut

Koska mitäpä sitä lomalainen muutakaan

Kun nauttii

Paljon...

Mutta ollaan me myös oltu tarkkailumoodissa

Katsottu lokkien

Ja vaikka minkä muiden lintujen perään

Erittäin tarkkaan

Ulkonakin on käyty

Siellä on hyvää heinää

Kaikin puolin hyvä loma tähän asti!

Hyvin ollaan viihdytty ja viihdytään vielä pitkään!