sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tuoksukammo

Rescuekissoista oppii aina uusia asioita.

Me ollaan jännää porukkaa

Tuike normaalisti on varovainen ja epäilevä vieraita kohtaa. Esimerkiksi ovikellon soidessa Tuike syöksyy vauhdilla sängyn alle piiloon. Toki yleensä jos vieras osoittautuu rauhalliseksi niin Tuike uskaltaa tulla moikkaamaan ja varsinkin namia saadessaan hyvinkin läheiseksi seuralaiseksi.

Kyllä minä kaveriksi rupean kunhan saa herkkuja

Eilen kävi mielenkiintoinen episodi. Oltiin poikakaverin kanssa lähdössä keskustaan ja hän suihkaisi tuoksuvaa dödöä kainaloihin. Tämän tuoksun haistaessaan Tuike veti samantien matalaksi ja kipitti kiireellä sängyn alle (vaikka tuoksu nimenomaan oli makuuhuoneessa). Sen jälkeen kun olin antamassa lähtönameja Tuikea sai houkutella tosi kauan, että se uskalsi tulla sängyn alta pois.

Pelottavia hajuja pitää mennä piiloon

Mietin itse, että olisikohan Tuikella jokin huono kokemus ihmisestä joka on tuoksunu vastaavasti. Kun en ole aiemmin nähnyt Tuiken aivan yllättäin käyttäytyvän tuolla tavalla. Toki tuoksu oli hetkellisesti voimakas ja voihan se olla, että se oli vain liian vahva Tuiken nenään. Mitä te luulette? Tuike ei ole tähän mennessä muihin hajuihin reagoinut noin, korkeintaan hieman vetäytynyt jos ottaa nenään. 

Haisutus

Ps. allekirjoittanut hankki tabletilleen näppäimistön niin helpottuu blogin kirjoittelu

Tämmöinen "tietokone"

8 kommenttia:

  1. Voi höh, ikävä kammo :( Voihan olla, että Tuike on joskus saanut huonon kokemuksen kyseisestä tuoksusta? Mutta ihan yhtä hyvinhän kyseessä voi olla myös Tuiken mielestä epämiellyttävä haju. Meillä kissat kaikkoavat näkypiiristä aina, kun käytän the Body Shopin omena-kanelin tuoksuista vartalovoidetta. Harmi sinänsä, koska itse rakastan sen tuoksua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse veikkaan huonoa kokemusta. Kun se ei ollut vain inhoreaktio vaan täysi pakeneminen sängyn alle. Ja sieltäkin pois tuloa piti pitkään houkutella herkuilla..

      Poista
  2. Entäs jos se oli se dödöpullon sihinä, mikä kuulosti äikäiseltä kissalta? :-o Tai sitten tuoksusta tuli tosiaan jokin epämieluisa muisto.
    Näppis helpottaa huomattavasti blogin kirjoittamista! Mä hoidan kaikki blogijutut kommentointia myöten koneella, koska en kestä sitä töps-töps-tökkäilyä. :) Kymmensormijärjestelmä rules!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se suhinakin vaikuttaa. Toki kun reaktio jatkuu pitkään suhinan jälkee vaikkuttaa se epätodennäköiseltä.
      Kyllä mäkin olen paljon tekstejä tehnyt tietokoneella, mut mun kone alkaa ikänsä myötä hidastumaan pahasti... Tuollein saa nopeammin tekstejä aikaiseksi. :D

      Poista
  3. Voihan siellä taustalla olla jokin huono kokemus, josta tuo tuoksu muistutti. Sun pitää sille poikakaverille sanoa, että vaihtaa tuoksua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sit voi koittaa myös siedättää Tuikkua vähän. Että oppis et mun seurassa ei tartte pelätä.

      Poista
  4. Voi tuike, mikähän siinä hajussa oli. Voihan se olla kanssa että pelästyi ääntä mutta mistä näitä tietää. hieno tietsikka! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tuoksussa oli jotain jännää. Rescuekissojen kokemuksista kun ei voi tietää. Tuo tietsikka on kyllä juuri sopiva bloggailuun :D

      Poista