perjantai 20. heinäkuuta 2018

Huh hellettä

Viime päivien helle on koetellut niin kissoja kuin niiden omistajiakin. Meillä on näkynyt kahta eri koulukuntaa suhtautumisessa siihen.


Tuiken strategia helteellä on harrastaa sulamista. Tuike loikoilee milloin lattialla milloin kiipeilpuussa ja näyttä lähinnä siltä kuin hän yrittäisi muuttua nesteeksi. Usein tätä sulamista harrastetaan vielä tuulettimen läheisyydessä jotta tulisi hieman lisähelpotusta. Tuike onkin fiksu kissa ja yrittää välttää ylikuumenemista.










Ame taasen onkin aivan eri juttu. Ame kun sattuu olemaan mallia ”lämpöhakeutuva ohjus... Tämän vuoksi häntä ei ole haitannut lämmin jakso, hyvä vaan kun voi kuumennella itseään. Muun muassa yhtenä päivänä kun tuuletin oli päällä tuli Amen mielestä liian kylmä ja hän peitteli itsensä peiton sisään. Ame myös menee aina hieman sekaisin tuulettimen tuulesta. Tämän voi todeta oheisesta videosta.





Huono puoli tässä on se, että Ame ei aina tajua milloin lämpöä on liikaa. Käytännössä olen saanut huomata, että Ame ylikuumentaa itsensä vähintään kerran kesässä. Tänä kesänä näin kävi eilen. Käytiin ihan normaalisti puolen yön aikaan ulkona (kun viimein on vähän viileämpää), ja Ame kulki samoin kuten edellisinäkin päivinä. Sitä en tiedä mikä nyt oli erilailla, mutta sisälle palatessa Ame kävi maahan makaamaan ja läähätti äänekkäästi suu auki. No eihän siinä auttanut kun napata kissa kylpäriin ja kastella. Ame kun vihaa vettä tämä operaatio ei ollut ihan helppo ja Emäntä kastui varmaan yhtä paljon kuin kissa. Suuremmilta vammoilta sentään vältyttiin, vain yksi potkunaarmu sormen kylkeen. Kastelun ja kuivaamisen jälkeen Ame pääsi takaisin kämpän puolelle ja sai viileää (laktoositonta) kevytkermaa lohdutukseksi ja viilennykseksi. Tämä onneksi tepsi ja lopun yön Ame oli oma itsensä.

Ihan tyhmää kun kastellaan!



Ps. Muutosta on tulossa vielä postausta kunhan tässä ehditään. Ehkä tässä kohta sillä meillä alkaa LOMA!

10 kommenttia:

  1. Meillä on lähinnä vaan maattu milloin missäkin asennossa ja paikassa. Oli hyödyllistä kuulla Amen kuumentumisen oireista, sillä olen miettinyt mistä sen huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lojutaan kanssa välillä milloin missä.
      Tuo ei ollut Amen eka ylikuumeneminen joten olen tiennyt katsoa oireita. Ame on vain itse aina ihan hämmentyneen näköinen, että mikäs tämä on kun ei jaksa liikkua ja läähätyttää...

      Poista
  2. Tuike niin söpösti valuu! <3 Todella nestemäinen. :D

    Ame-raukka, toivottavasti ei enää kuumennu ja joudu kasteltavaksi tänä kesänä! Mikä tuo ruokailualusta muuten on, onko siulla aina ollut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuikku on söpö valuessaan. Ja mä toivon et Ame ei ainakaan tänä kesänä enää kuumene...

      On nuo muumialustat ollu meillä pitkään. Pitänee esitellä joskus paremmin..

      Poista
  3. Toivottavasti oli teillä viimeinen ylilämpeäminen! Meillä on päästy sentään vähän pienemmillä lämpeämisillä, vaikka Pena kyllä haluaisi väkisin päivän kuumimpaan aikaan ulos jahtaamaan heinäsrkkoja. Punkku ei ulos tule vaan makoilee sisällä tuulettimen pauhussa mieluummin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oli. Mä vain vähän epäilen. Tähän asti Ame on ylikuumentanut itsensä joka kesä vaikka kuinka olen yrittänyt varoa...

      Poista
  4. Ai hurja toi Amen episodi !
    Meillä nämä kaikki osaavat olla rauhassa koko päivän, mutta Mimmillä on selvästi eniten epämiellyttävä olo ja se on piilossa koko päivän. Välillä se on sängyn alla, välillä vessan kaapin alla. Mä olen yrittänyt leikata sen turkkia vähän kevyemmäksi, mutta se ottaa hatkat kesken operaation :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteet on pahoja. Sitä itsekin yrittää parhaansa kissojen viilentämiseksi. Ame ei vaan tunnu tajuavan et lämpö voi olla huonokin asia...

      Poista
  5. Meillä joskus käytiin Ruffen kanssa lenkillä ja se myös ylikuumeni ja olin ihan paniikissa että mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Oon muuten kuullut että kissaa ei saisi kokonaan kastella kuumalla koska silloin veri alkaa kiertää paremmin ja kissalle tulee entistä kuumempi. Oon huomannut tän myös itse jos vaikka huljuttaa varpaita kylmässä vedessä niin kohta on vielä kuumempi.. Hmm. Tietysti varmaan voi kuitenkin käyttää ruumiinlämpöistä vettä eli kissoilla 38 asteista? En tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä mäkään yleensä Amea kastele, tää kun ei tosiaan ollu eka kerta. Mut kun nykyisessä kylppärissä on lattialämmitys niin ei oo oikein mitään viileää paikkaa mihin viedä.

      Poista