perjantai 24. marraskuuta 2017

Eläinlääkärissä

Ame ja Tuike kävivät keskiviikkona tapaamassa tohtoria. Ei mitään ihmeellistä, eikä vaarallista vaan ihan perus rokotusreissu. Tai no Tuikelle. Ame sai nahkaansa vähän toisenlaisen piikin sirutuksen vuoksi. Olin jo pitkään miettinyt Amen siruttamista ja nyt sen sai sovittua samalle käynille Tuiken rokotuksen kanssa. Kätevää!

Reissulla ei tullut napsittua kuvia joten saatte tyytyä meidän viimeaikojen randomkuviin; tässä Tuiken uusi hengailupaikka

Matka meni yllättävän helposti. Olin rekrytoinut kaverin kantoavuksi joten kummallakin oli yksi kissa kannettavana. Matka taitettiin julkisilla, sillä se on normaalistikin allekirjoittaneen pääasiallinen matkustusmuoto. Matka me tosi hyvin ja kumpikin oli kiltisti kopeissaan. Perillä rekisteröidyttiin ja odotettiin hetki vuoroamme. Meitä ennen oli käynyt yksi koira rokotuksilla ja Ame katseli tätä suurella mielenkiinnolla.

Amen outo uniasento

Tuike käsiteltiin ensin. Rokotuksen lisäksi Tuikelle tehtiin perustarkastus. Hieman huolestuttavasti eläinlääkäri sanoi Tuiken hengityksen olevan hieman raskas. En sitten tiedä pitäisikö asialle jossain vaiheessa tehdä jotain.. Muutoin Tuike oli kunnossa ja yllättävän kiltisti. Kovasti Tuikku yritti päästä lattialle ja piiloon, mutta antoi kyllä tehdä tarkastukset. Painoa Tuikella on 4,2kg. Punnitsemisessa oli teknisiä ongelmia kun vaaka oli sekoillut ja muuttanut yksikön paunoiksi. Ei ole Tuike ihan niin painava :D Toinen huvittavuus oli se, että Tuike miukaisi kun rokote pistettiin. Eläinlääkärikin kommentoi, miten pieni "säälittävä" ääni se oli. Totesin siihen sitten, että kovempaa ei tästä lähde. :D

Tuiken tee-se-itse peti! Ei kai Emännällä muuta syytä ole pyyhkeiden pesuun kun puhtaiksi petitarpeiksi

Sitten oli Amen vuoro. Ame ei oikein tahtonut tulla kopastaan ulos, joten kopan katto otettiin pois. Muuten Ame antoi kyllä tarkistaa itsensä ja oli ihan kiltisti. Eikä edes maukunut kun siru laitettiin. Ame painaa 2,8kg. Kun kopan kansi laitettiin takaisin allekirjoittanut feilasi ensin ja pisti oven siihen väärinpäin.

Piiloon on kiva mennä. Tää tornipiilo oli tosi kiva!

Poistuessa päädyttiin odottelemaan hetki, kun hoitajilla kesti saada lasku oikeanlaiseksi. Olin etukäteen kysynyt hintaa tällaiselle kahden kissan operaatiolle ja se hinta oli halvempi, mitä minulle ensin sanottiin. Heillä meni sitten hetki keksiä, että mistä kaikkialta järjestelmää pitää klikkailla, jotta sen luvatun hinnan saa aikaiseksi.

Ei me liikaa makseta

Siinä odottaessa päästiin näkemään yksi lemminkinomistajan kauhu. Se meitä ennen rokotettu nuori koira oli saanut rokotteesta allergisen reaktio ja ulkona mennyt apaattiseksi eikä liikkunut. Hoitaja lähti sitten kiireesti lääkärin kanssa auttamaan koiraparkaa. :(

Se oli aika pelottavaa

Siihen tuli myös seuraavaksi potilaaksi yksi kissa jolla oli paljon asiaa. Kuulemma oli ollut koko matkan ajan. Sen omistaja siinä käänsi kissan lootan meidän kissoijen laatikoita päin ja tokaisi kissalleen, että katso sinäkin mallia miten hiljaa toiset ovat. XD

Puhuminen, niinkuin ulkoilu on just kivaa!

Illalla kotona oli rauhallista sillä meidän pahempi riehujaraggari Tuike oli rokotuksensa jälkeen hieman uneliaampi. Eipä varsinaisesti haitannut :)

Tassupinounia

Kyllä unetti

11 kommenttia:

  1. Hienosti pärjätty lääkärissä! Ame on niin pieni. :D

    Hämmentävää tuollainen hengityskommentointi, jos siihen ei sitten sanota mitään selvennyksiä. Onko se raskas hengitys sitten normaalia joillekin vai onko nuha tulossa vai mitä? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se sitä selventäny. Kysyi kyllä että onko Tuike yskiny tai aivastellu. Sanoin et Tuike hieman aivasteli kun tuli mulle mut se meni ohi.

      Poista
  2. Tosi kiva ja kiitettävän tarkka lääkärikertomus; näitä lukee mielellään ihan peruskäynnistä miten kaikki etenee! Amen siru on varmaan hyvä, kun ulkoilee kuitenkin valjaissa. Ja Tuiken miukaisu :D Mutta selvisikö miten koiran kävi :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päädyin tällä kertaa kirjottaan vähän perusteellisemman raportin. Itse kun tykkään sellaisia lukea..

      Ulkoilun takia varsinkin ajattelin että Ame on hyvä siruttaa. Ja Tuiken ääni on huvittava. Monet ei edes älyä, kun kuulevat sen ekan kerran, että se lähti kissasta.

      Koiran kohtalosta en valitettavasti tiedä enempää. Se jäi sinne hoidettavaksi kun me lähdettiin. Mutta uskoisin sen voivan hyvin kun sai heti ammattitaitoista hoitoa.

      Poista
  3. Ame muista ettei saa karata vaikka onkin siru niskassa. Onneksi olet jo kokenut ulkoilija. Hmmm, miltähän Tuike oikeasti kuullosta. Olisi kiva saada ääninäytteesi.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä karata viitsi, mistä sitten saisi herkkuja?! -Ame

      Tuikesta olen yrittänyt kuvata hyviä ääninäytteitä. Julkaisen niitä sitten kun saan hyviä.

      Poista
  4. Aika omituista, että lääkäri ei sen enempää kommentoinut raskasta hengitystä. Ilmeisesti siinä ei sitten hänen mielestään ollut kuitenkaan mitään huolestuttavaa.
    Tosi hyvin teillä reissu kuulostaa sujuneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se oikeastaan muuta sanonut. Vähän tosiaan kyseli onko muita oireita. Tuike on toki hieman hankala kuunnella kun aina kun Tuikea pitää paikallaan se alkaa kehräämään...

      Poista
  5. Hienosti meni reissu :) Näitä tarinoita on kiva lukea, kun lääkäriasemiakin on niin monen sorttisia. Saa vähän vertailupohjaa omille kokemuksille. Ame on kyllä tositosi pieni! (alle puolikas Alfred :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni kyllä onneksi hyvin. Ja Ame on ihan senttisintti :D

      Poista
  6. Aika näppärä reissu! Meillä se on ihan toisenlainen, sähinää ja kiroilua :D

    VastaaPoista