sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Amen faniklubi ja Arvonta!

Emäntä on tässä saanut huomata kuinka Amelle on kehittymässä oma ”faniklubi”. Ame tokikin on niin luontaisen hurmaava, ettei väellä ole muuta mahdollisuutta kun ihastua. Tuike on enemmän omaa yksityisyyttään varjeleva pikkukissa, joka mielellään jättää fanilauman keräilyn Amen vastuulle. Tuike tykkää vetäytyä sängyn alle turvaan vieraiden tullessa ja useamman kerran on itsekin saanut todeta että kissoja on toinenkin, mutta sitä toista ette näe.

Kuka nyt voisi vastustaa jotain näin suloista 💙

Ame on aina ollut jonkinasteinen huoltomiesten hurmaaja. Kun meillä käy huoltomies Ame on uteliaana siellä missä tapahtuu ja pyrkii auttamaan parhaansa mukaan. Esimerkiksi kun eräs edellisen firman huoltomies kävi poraamassa naulakon vessan seinään, totesi hän porausta aloittaessaan, että nyt lähtee kissa. Vaan mitä vielä! Ame hieman peruutti mutta pysyi edelleen about metrin päässä kylppärin ovesta ja tuijotti.

Simply Great

Koska sitähän minä olen

Meillä vaihtui huoltoyhtiö tässä jokin aika sitten. Täällä uudessa yhtiössä on yksi huoltomies joka selkeästi on Amen fani. Hän aina meille tullessaan moikkaa Amea (nyt on käynyt kolmesti, kerran aikaisemmin ja kahdesti tällä viikolla). Ensimmäinen visiitti oli hyvin pikainen, mutta hän kertoi toiselle tullessaan muistavansa Amen. Hän rapsuttelee Amea työn ohessa, mikäli se on mahdollista. Esimerkiksi keskiviikon huolto vaati huoltomieheltä ja sähkömieheltä hieman pähkäilyä ja siinä ohessa oli hyvä rapsutella kissaa joka hengailee lähellä tarjoten apuaan. Tiistaina hän oli myös kysynyt kissoja vahtineelta äidiltäni, että minkä ikäinen Ame on.  

Ame itse on Mummon muusin fani! Nam nam

Jos tuo ei ole faniutta niin mikä sitten! Mutta minkäs sitä pieni kissa hurmaavuudelleen mahtaa. Ulkoillessakin saa tasaisin väliajoin kuulla miten söpö on. Pienestä koosta on suurta etua söpöysmarkkinoilla.

En minä ole pieni vasn kompakti. Ja olen hyvä naamioimaan häntäni

Kun tulevaisuudessa on edessä aina vain enemmän faneja, Amen olisi varmaan parasta perusta oma virallinen faniklubi. Sinänsä homma on jo hyvällä alulla kun fanituotteitakin on jo olemassa useita. On mukeja, tarroja, magneetteja ja Tuiken kanssa tehty kalenterikin. Näiden lisäksi Amesta on jo olemassa yksi meemikin! Mitäpä sitä voisi pieni kissa enempää tarvita?

Magneetti-Ame

TarrAme (ja Tuike)

Ame mukeja

Mistä on olemassa myös custom malli

Ame-meemi työpaikan seinällä

Joten ei muuta kun kaikki kynnelle kykenevät liittymään Amen ikiomaan faniklubiin!

Upea jäsenkortti

Ame on päättänyt näin faniklubinsa aloittamisen kunniaksi suorittaa arvonnan. Ja mikäpä sen parempi arvottava kun kissan kestävä latausjohto puhelimeen! Sillä pitäähän puhelimessa olla virtaa jotta sillä saa otettua upeita kissakuvia! Amen mielestä osallistujien tulee olla faniklubilaisia, mutta Emännän päätöksellä kommentointi riittää! Mikäli et ole vakituinen lukija laitathan yhteystietosi mukaan. Arvontaan osallistumisaikaa on lauantaille 14.4. saakka!

Kuten kuva kertoo, tämä on micro USB eli i-alkuisille puhelimille se ei sellaisenaan sovi

13 kommenttia:

  1. Mistä tuohon Amen faniklubin korttiin saa jäsennumeron? Entä mistä saa fanituotteita? #amefanittaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kerätä listaa jotta saisi kaikille numerot. Toki Amen mielestä jokainen voi itse valita oman numeronsa 😸
      Fanituotteet on vielä tällä hetkellä erittäin exclusive kamaa 😹

      Poista
  2. Tuike vetää tiukan rajan yksityisyyden ja julkisuuden välille ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Tuike arvostaa yksityisyyttään enemmän kun suurta ihailijalaumaa 😺

      Poista
  3. Onko tuo kannatusmuki niin kuin Väyrysellä ja saako siihen nimikirjoituksen. Jos toimii Paavolla, niin miksi ei teilläkin. Yksi ihmisen usb-johto kämähti juuri, joten voitaisiin osallistua arvontaan. En kyllä ole ikinä syönyt johtoja, mutta tollanen olisi hyvä vierailevia koiria tms. varten

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee harkita nimmareita! Ja johdot on tosi hauskoja pureskella, Emäntä vaan pyrkii aina piilottaan ne! -Ame

      Poista
  4. Näissä blogeissa on aivan hurmaavia persooneita joiden elämää on kiva seurata. Faniklubiin olisi mahtavaa kuulua.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin huvittava kun monet jotka "ei pidä" kissoista kuvittelee, että ne on sellasia etäisiä eikä ihmisistä pitäviä nomadeja. Monen mielipide muuttuu kun ne oikeasti tutustuu kissoihin ja oppii miten erilaisia persoonia kissoissa on.

      Poista
  5. Ehdottomasti osallistutaan arvontaan, kun on taas yksi johto vähän rispaantuvassa vaiheessa. :D
    Mistäs jäsennumero jäsenkorttiin, vai ollaanko me kaikki ykkösfaneja? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti niitä johtoja menee. Amen mielestä numeron saa valita itse! 😸

      Poista
  6. Toki arvonnassa mukana! Meidän Elli söi vasta uuden puhelimen alkuperäisen johdon... Hauskoja fanituotteita! Ei muuta kuin nettikauppaa ja fanitapaamista suunnittelemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin siis nautiskellaan johtojen pureskelusta. On siinä Amella hommaa edessä jos meinaa faniklubiaan ylläpitää 😹

      Poista
  7. Simply great! :D

    Pakko tähän arvontaan on nyt osallistua, kun viime yönä näin unta, että voitin! Tosin sain palkintopostissa vain karkkia(?) enkä laturia. :D

    VastaaPoista