torstai 18. lokakuuta 2018

Kissatäti kiehuu! #MIAUtoo

SEY on luonut Kissakriisi-kampanjan saadakseen huomiota Suomessa tällä hetkellä olevaan kissaongelmaan. Viime päivinä kampanja on kerännyt laajenevaa mediahuomiota. Tämä on erittäin hyvä asia! Kuitenkin näiden keskustelujen kommentteja lukiessa alkaa ärsyttää aika huomattavasti. Olen muuten seurannut tätä keskustelua vierestä, mutta Iltalehden jutun ”Missä vika: Suomenkissaongelma pahenee - yhdistykset leikkauttavat tuhansia, mutta se ei riitä” yksi kommentti sai näkemään punaista.

Kissakriisi!

Nimimerkki Johanna_Lehtonen kirjoitti ”Mielestäni voisi tilannekohtasesti myös alentaa kissojen hintoja. Itse olisin ottanut löytökissan ja antanut sille pysyvän, loppuelämän kodin mutta 120e hinta oli yksinkertaisesti liikaa. Pystyn huolehtimaan karvakaverista, mutta niiden kulujen jälkeen ei enää 120 liikene ns ylimääräiseen. Siispä päädyin pelastamaan vahinkopentueen jälkeläisen 20e, tällä hetkellä kaksi kissaa ja muu perhe on tyytyväisiä onnistuneesta kaupasta.

Ilmeeni kun luin kommentin

Ilmeeni kun mietin asiaa vielä lisää

Tuollainen ajatusmaailma on niiiiiiiiin vahingollinen. Kun ei tuo vahinkopentuekissa oikeasti ole niin halpa. Jokainen vastuullinen kissanomistaja vähintään rokottaa ja steriloi kissansa! Oikein vastuulliset vielä siruttavatkin! Ja tämä ei ole ilmaista!

Rescue-Tuike

Kun otin Tuiken Rekku Rescuelta maksoin hänestä kulukorvauksen 130€. Tuike oli minulle tullessa steriloitu, rokotettu kahdesti ja sirutettu.

Vahinko-Ame

Ame on vahinkopentueen kissa ja sain Amen aikanaan ilmaiseksi. Toki tästä seurasi se että olen itse maksanut Amen steriloinnin, rokotukset ja sirutuksen.

Tämä ei ollut Amen lempparipäiviä...

Hieman matematiikkaa: Amen kaksi ensimmäistä rokotusta oli kumpikin 50€ rokotus. Tämä tarkoittaa 100€ rokotuksiin. Amen sterilointi oli vähän erilainen toimenpide, sillä sen yhteydessä tarkistettiin myös Amen jatkuvasti vuotava silmä (ja todettiin alikehittynyt kyynelkanava). Toki kukin vastuullinen kissanomistaja tarkistuttaisi tällaisen asian ja myös yhdistys selvittäisi kissan näkyvät mahdolliset terveysongelmat. Tämän vuoksi Amen steriloinnin loppusumma (sisältäen itse operaation ja sen jälkeiset lääkitykset) oli 230,60€. Amen sirutuksen hoidin Tuiken tehosterokotteen yhteydessä ja se kustansi 30€.

Kun nämä kaikki kulut lasketaan yhteen, olen käyttänyt Ameen yhteensä 360,60€. Tämä on aika paljon enemmän, kun tuo 130€. Tarkalleen ottaen 230,60€ enemmän... 

Hyvää ei saa halvalla

Ja näihin summiin on laskettu vaan nuo isot kulut. Euroja tulee jokunen lisää esimerkiksi siitä, että Amea ei pentuaikana madotettu kuin kerran, joten madotin Amen vielä itse aika pian hänen kotiuduttuaan. Tuike on madotettu yhdistyksen puolelta olettavasti ainakin yhden kerran, mahdollisesti useamminkin...

Ei niin!

Että onnea vaan näin ”onnistuneisiin kauppoihin” ”ilmaisista” tai ”puoli-ilmaisista” kissoista.

Terveisin Äkäinen kissatäti. #MIAUtoo

Ps. meidän rutiinipostaussarja jatkuu kyllä tässä lähipäivinä, oli vaan pakko kirjoittaa tämä kun ärsytti...

11 kommenttia:

  1. Iso peukku<3

    Jekku-kissa, joka maksoi Mamille ison säkin kissan kuivaruokaa, revontulihuivin (Mamin neuloman) ja myöhemmin kastraation ja sirutuksen.

    VastaaPoista
  2. Ilmainen kissa ja halpa pidettävä.
    Se on mahdollista vain siinä tapauksessa, että omistaja sortuu eläinsuojelurikoksiin.

    Luin kaverin FB:seinältä että Pesu RY:llä on mennyt viime vuonna yli 130 000 euroa kissojen eläinlääkärikuluihin. Se jos mikä kuvastanee, mikä kissan asema on suomalaisessa yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiitti muuten hyvästä postausaiheesta!

      Poista
    2. Tää nykyinen ajatusmaailma on niin väärin. Kissoja pitäisi arvostaa enemmän..

      Poista
  3. Hyvä postaus ja hyvä että on noita summia. Vähän havainnollistaa ääliöille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan, että ei ne ääliöt tätä lukemaan päädy...

      Poista
  4. Surettaa ja raivostuttaa ihmisten tyhmyys ja välinpitämättömyys! Ainoa lemmikki joka saa oikeutetusti maksaa 20 euroa on vanulla täytetty pehmolelu. Sitä ei tarvitse leikkauttaa, rokottaa, ruokkia, käyttää eläinlääkärissä, aktivoida tai muutenkaan hoivata niin kuin oikeaa, elävää luontokappaletta. :-(

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä postaus !
    Pelastin tutun piharakennuksesta kaksi vuotta sitten 4 noin 6-7-viikkoista kissanpentua , joista yksi lopetettiin parin päivän päästä , koska siltä puuttui "nilkasta" puolet . Loput menivät ystäväni luo kasvamaan . Emo ei koskaan mennyt loukkuun .
    Päätin jo heti alussa , että pennut luovutetaan madotettuina , kahdesti rokotettuina ja sirun kera . Rescue-henkinen eläinlääkäri teki toimenpiteistä hyvän tarjouksen .
    Kun sitten alkoi olla luovutusikä lähellä , ja aloimme ilmoitella kissoista , törmäsimme useasti siihen , että pyytämämme 100 € , se nyt vaan ON liikaa kissanpennusta ! Sehän kuitenkin kattoi vain eläinlääkärikulut plus madotukset . Kaiken lisäksi toisella pojalla todettiin viimeisessä tarkastuksessa sivuääni sydämessä , ja jouduimme nartun steriloimaan , koska sisarukset rupesivat harrastamaan seksiä . . .
    No , tarina sai kuitenkin hyvän lopun , tai siis kissojen kannalta alun , terve kolli pääsi toisen kissan kaveriksi , ja muut kaksi päätyivät samaan kotiin tyyliin sydänvikainen kaupan päälle . . . Kaksikon omistaja on kuitenkin käyttänyt pojan sydänultrassa , ja pojulla on lääkitys , eli loppu hyvin , kaikki hyvin .
    Mutta summa summarum , ilmaista kissaa ei ole , eikä saisi olla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissahan ei saa maksaa mitään... Niin typerä tapa ajatella..

      Poista