perjantai 15. maaliskuuta 2019

Hyviä uutisia

Eilen tuli sähköpostiin iloisia uutisia. Tuiken kokeiden tulokset oli tulleet. En edellisessä postauksessa tietoisesti kertonut mitä Tuikelta testattiin, mutta nyt sen paljastan. Meillä on ollut tässä jännitettävänä sieni-infektioepäily. Tulos tuli negatiivisena (viljelytuloksia ei kai ole vielä, mutta PCR-testi oli negatiivinen) eli sieni ei meidän ongelmia aiheuttanut. Nyt voidaan sen osalta relata. Rasvailua jatketaan vielä sillä se on tuntunut hyvin purevan kuiviin tassuihin.

Ei pääse Tuike vielä pönttöilystä

Kertokaa joku mulle miten pieni kissa voi taivutella itseään näin...

Itse olen ollut totta puhuen hieman epäilevä tästä diagnoosista. Jo lähtökohtaisesti siitä syystä, että eläinlääkäri sanoi sen siten, että sieni voi aiheuttaa tämän tyyppisiä oireita. Toisekseen mistä ihmeestä se infektio olisi meille tullut, ei me olla oltu tekemisissä sairaiden kissojen kanssa.

Ainoa sieni minkä läheisyydessä Tuike on, on Emännän työpaikan koriste (Ellin tekemä!)

En minä mitään sieniä itselleni keräile, mitä te edes luulette...

Tokikaan nyt me ei edelleenkään tiedetä mikä kuivumisen aiheutti. Ajattelin itse hetken aikaa vielä katsoa mihin suuntaan tassujen kunto menee, ennen kun lähden lisätesteihin. Tassut ovat meinaan koko ajan menneet parempaan kuntoon. Tämän aamun kuvat näyttävät sen hyvin.

Takatassu 15.3.

Etutassu 15.3.

Nenä 15.3.

Tässä tarinassa oli muuten vielä plot twist. Me ei oltu ainoita jotka jännittivät Tuiken testituloksia. Myös Kiskateilla ollaan odoteltu, sillä aivan vastikään minä lahjoitin meidän banaanipedin heille seuraavien pentujen pentubanaaniksi (sillä se on Amellekin turhan pieni eikä Ame sitä siksi käyttänyt). Vaikka kissat eivät vielä banskua olleet saaneet oli siinä teoreettinen riski, että meidän mahdollinen sieni olisi voinut levitä myös heille. Onneksi nämä huolet saatiin myös nyt unohtaa. Joten lopulta tämän hässäkän uhriksi jäi viaton banaanipeti, mikä hävitettiin epäilyn myötä. Pitäkäämme hiljainen hetki banskun muistolle. 

Banaania lämmöllä muistaen 

12 kommenttia:

  1. RIP banaanipeti

    Hienosti Tuike sun tassut parantunu ☺ Vaikkei tuo törröröö olekaan kiva. Tsemppiä loppuparenteluun!
    - Rokkimimmit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tsempeistä! Eiköhän me pärjätä! -Tuike

      Poista
  2. Hyvin on tassut parantuneet! Onneksi täältä löytyy nukkekodista ihana kissojen banaanipeti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ne on lähteny paranemaan. On se hyvä, että se peti säästyi!

      Poista
  3. Hyvä jee jee bileet!!! <3

    Toivottavasti paraneminen jatkuu, vaikka tötterökuvia jäädäänkin kaipaamaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Party party!!! Kyllä tötterökuvia vielä jokin aikaa tulee. Tassujen paraneminen kunnolla kun ottaa aikansa..

      Poista
  4. Sieni olisi kyllä ollut ihan kamala :/ . Onnea siis justiinsa hyvästä tuloksesta ja hyvää matkaa hedelmätaivaisiin, banaanipeti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienituomiota odoteltiin täällä hieman kauhulla vaikka ei siihen uskotukaan... onneksi lopulta oli näin!

      Poista
  5. Huh, mikä helpotus tämä! Onneksi tassut ovat pian jees ja tötterön voi viskata samoille taivaslaitumille banaanipedin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri helpotus oli kyllä. Ja tötterö ei lähde taivaslaitumille vaan puhdistettuna takaisin kaappiin. Tuo on meinaan se tötterö minkä Ame sai aikanaan steriloinnin yhteydessä. Sitä ei vaan silloin käytetty kun Ame vihasi sitä. Jouduin tekemään silloin puvun...

      Poista
    2. Onneksi on paranemaan päin ja toivotaan, että pysyykin poissa! Tosi ikäviä nuo tassuvaivat. Ja banaanipetikin vielä joutui kärsimään.

      Poista
    3. Tassuvaivat on kyllä ikäviä, onneksi ne meni nopeasti pois!

      Poista