lauantai 31. maaliskuuta 2018

A&T adoptaversary osa 6: Party Party!!!

Ollaan päästy adoptaversaryn viimeiseen päivään. Tänään ei kirjoitella tärkeistä aiheista vaan keskitytään juhlimaan!

Meininki vuosi sitten

Tänään Ame ja Tuike ovat saaneet herkkuja ja lahjoja juhlistaakseen adoptaversaryaan. Myös Emäntä ja ihmistäti ovat juhlistaneet sopivin herkuin.

Meininki tänään

Lisää tunnelmakuvia tältä päivältä

Pääsiäisteemainen juhla

Amen ja Tuiken kakut

Hyvin maistui

Kummallekin

Tärkeänä osana oli myös adoptaversaryn huipennus; lahja muille eläimille. Kuten postauksia lukeneet tietävät meillä on menossa lahjoituskampanja. Itse teimme tänään lahjoituksen Rekku Rescuelle. Lahjoituskohde valikoitui tällä kertaa helposti, sillä Tuike tuli meille juurikin Rekuilta. Toivottavasti moni teistäkin on pystynyt osallistumaan! Kuvien jälkeen vielä ohjeet.

Amen ja Tuiken saamat lahjat ihmistädiltä

Nää on kivoja

Haisee jännältä

Mä tykkään

Näillä on kiva leikkiä

Aika jänniä ovat

Välillä leikit äityivät hyvinkin hurjiksi

Ja siirtyivät korkeuksiin

Osana meidän adoptaversarya järjestämme lahjoituskampanjan täällä blogissa ja instan puolella. Eli toivosimme, että tämän viikon aikana jossain vaiheessa mikäli mahdollista te lukijat tekisitte jonkinlaisen lahjoituksen paikalliselle eläinsuojelujärjestölle, löytöeläinkodille tms. eläinten eduksi. Lahjoitus voi olla rahaa tai vaikkapa tavaraa, etenkin kissoja vastaanottavat löytöeläinkodit ja järjestöt tulevat kevään myötä yleensä täyttymään kissoista ja kaikesta on pulaa, kissanvessat, hiekat, ruoka, matolääkkeet. Ja lahjoittamalla paikalliselle tuet oman alueesi eläinten hyvinvointia!

Pääsiäispupu-Ame toivottaa Tuiken kanssa vielä teille kaikille Oikein Hyvää Pääsiäistä!

8 kommenttia:

  1. Paljon onnea juhlapäivänä, tulkoon teille paljon näitä päiviä lisää!
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mekin toivototaan näitä ihan hurjan paljon lisää!

      Poista
  2. Hienot juhlakakut teillä; nam sanon minä! - Max

    VastaaPoista
  3. Onnea juhlapäivästä ♥
    Kiitos lukijoiden silmien avaamisesta tällä kampanjalla.
    Ame, sä oot ihana pääsiäispupu ♥♥♥
    Tuike, hurrrrjasti oot rohkaistunut vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän sitä kerrankin juhlia kunnolla kun oli niin paljon juhlimisen aihetta!

      Poista
  4. Onnea juhlapäivästä :)

    Me autetaan säännöllisesti eli vaikka silleen ei olla oltu virallisesti tässä teidän haasteessa osallistujina niin silti ollaan :)

    Ja meillähän on Rekkujen kautta Mimmi, Elli ja Nilsson. Tiuken kanssa ollaan siis rekkuserkuksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säännöllinen lahjoittaminenhan on ihan parasta. :)

      Tuikku moikkaa rekkuserkuksiaan!

      Poista