torstai 1. maaliskuuta 2018

Kalenterilahjoitus

Allekirjoittanut on välillä hieman hidas hoitamaan asioita. Mutta viimein sain tehtyä tarkituslaskelman ja lahjoitettua kalentereilla tulleet rahat. Mitkä rahat, kuulen joidenkin kysyvän. En tuonut tätä puolta erityisesti esiin kalenteripostauksissaan, osittain siksikin että se ei ollu tämän projektin pääpointti.

Eihän nyt olekaan kun vasta maaliskuu....

Eli kalentereiden hinta oli suunniteltu siten, että se on hieman enemmän kun kalentereiden tekokulut. Tämä johtui siitä, että tarkat valmistuskulut riippuivat tilattavien kalentereiden määrästä. Joten päätimme osallistujien kanssa, kalentereille könttähinnan (mikä pohjasi kuluarvioon) ja siitä, että ylijäämä lahjoitetaan eläinten suojeluun. Lahjoituskohteeksi valitsimme SEY:n sillä me osallistujat olemme eri puolelta Suomea ja he ovat koko maan kattava toimija.


Summa oli lopulta aika suurikin: 85€! Tämähän tuli siitä, että kalentereiden postituskulut oli laskettu yhden kalenterin postituksen mukaan. Kuitenkin useamman kalenterin postitus pakettina on suhteessa halvempaa (per kalenteri) kuin yhden postitus. Mutta tämähän on sinänsä hyvä asia, että nyt eläimet saavat enemmän rahaa.


Ja eläimet kiittää!

10 kommenttia:

  1. Jee, hyvä me ♥
    Me = kaikki kuukaudet ☺
    - Heinäkuun tytöt -

    VastaaPoista
  2. Hienoa!! Ja kalenteri on niin ihana!

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuolla jo pienen pätkän onnellisuutta saa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kiva, että siitä tuli noinkin suuri summa. Jotta sillä oikeasti saakin jotain.

      Poista
  4. Mistä palvelusta tilasitte kalenterit? Jos paikalliselle esylle ehdottaisi, että tuollainenkin mahdollisuus voisi olla taas vuodenvaihteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tilattiin Smartphotolta. Homma sinänsä toimi, mutta siinä oli aika paljon säätämistä, että en ehkä ihan varauksetta suosittele heitä. Tämä projekti oli muutenkin vähän erilainen kun kalenterit tilattiin ennakkoon jolloin itse tilasin niitä tasan tietyn määrän. Yleensä yhdistykset tilaa kalentereita jonkin könttämäärän myyntiin ja silloin voi olla parempi jokin kuvapalvelu mitä varten pitää itse taittaa kalenteri. Meillä oli käytössä nettipalvelu missä jokainen asetteli oman kuukautensa. Se sopi tähän tarkoitukseen hyvin.

      Poista