maanantai 13. tammikuuta 2020

Kylppäriremppa

Ame tässä moi! Mä aattelin kertoa teille meidän viimeviikkoisesta kylpyhuoneremontista. Tiistaina aamulla meille tuli pari ukkoa ja sit vähän myöhemmin toinen niistä alkoi kolistella meidän kylppärissä.

Minä vahdin tarkasti sen kolistelua keittön pöydältä

Kun se ukko lähti etsimään laattoja minä pääsin suorittamaan tarkistuksen.

Tuollaisen reiän se oli siinä vaiheessa tehnyt

Sillä oli kyllä jännän hajuisia työkaluja mukana

Minä tarkistin ne kaikki

Siis aivan kaikki!

Sitten kun se palasi takaisin minä jatkoin pöydältä kyttäämistä

Välillä piti siirtyä kauemmas kyttäämään kun se piti niin kovaa ääntä.

Tuollaisen reiän se siihen lopulta teki

Sitten siinä hurisi koko lopun päivää meidän tuuletin

Ihme hommaa sanon minä

Viime viikolla jäi kyllä päikkärit vajavaisiksi kun piti päivällä tarkkailla aina kun ukko kävi

Toisena päivänä se peitti sen tekemänsä reiä

Tosin minä sentään tarkkailin toisin kun Tuike joka vetäytyi sängyn alle

Joka päivä se ukko lisäsi siihen kerroksia

Laattojen laitto oli aika äänekästä puuhaa

Mutta sitten oli taas tasainen lattia

Vaikka viime viikolla oli kiirettä niin parasta oli kyllä se, että se Emännän miesolento (se mikä täällä usein kyläilee) oli meidän seurana koko viikon

Sen sylissä oli tosi hyvä nukkua päikkäreitä

Aivan mahtia!

Sitten Emäntä vielä pesi suihkun lattian ja hankki sinne uuden kulmahyllyn niin suihku on kuin uusi!

Minä yritin tarjota apuani sen hyllyn kasaamisessa, mutta eihän minun apuni kelvannut. Lattian pesua tyydyin vain valvomaan (liian märkää hommaa osallistumisen kannalta)

8 kommenttia:

  1. Erinomaista että joku valvoi remppaukkojen työtä, toimintaa ja laitteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne tekisi mitään kuitenkaan oikein ilman valvontaa! -Ame

      Poista
  2. Meluisa remppaukko ei ole kiva, mutta onneksi sillä oli mielenkiintoisia työkaluja. Niin ja hyvä, että valvoit työn laatua, eihän ihmiset ilman valvontaa mitään osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Sillä oli kyllä tosi jänniä tuoksuja mukana! -Ame

      Poista
  3. Onpa ollut jännä viikko! Kävitkö Ame edes välillä lohduttamassa Tuikkua piilossaan, jos sillä oli vähän ylijännää? Vai saiko mieshenkilö hoitaa sen homman, jos sinä valvoit remppaa? :D :D

    Suihku näyttää tosi kivalta, olisipa meilläkin noin nätti kylppäri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Tuike pärjää. Mulla oli liian kiire valvoa! -Ame

      Poista
  4. Hyvin Ame olet dokumentoinut koko rempan sekä tietysti saamasi päikkäripaikan. Onneksi remontti on ohi ja pääsette Tuiken kanssa nauttimaan arjesta.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päikkäripaikka oli kyllä rempan paras puoli! -Ame

      Poista