perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 23. päivä, Ame leikkii

"Tykkäätkö huiskista vai palloista enemmän?" & "Onko sinulla unileluja tai muita rakkauksia pehmoihin?"

Kaikki Birdie-kepit ovat minun!

Minäpä kerron teille nyt leluistani. Emännän mielestä niitä on aika paljon, mutta minun mielestäni niitä ei koskaan ole liikaa. Sitä paitsi kun osa leluista on maalla ja osa kaupungissa niin pitäähän niitä olla riittävästi.

Minun kaupunkileluni

Yleisesti lempilelujani ovat erilaiset sulkalelut, etenkin Birdie-kepit. Emäntä vaan säilyttää niitä minun ulottumattomissani kun minä sen mielestä tuhoan ne. Mutta eikös sulat ole tehty pureksittaviksi.. Pallot on myös tosi kivoja ja niillä on hauska pelata. 

Minun maaseutuleluni, tuo valkea "hiiri" narulla on perintölelu edeltäjältä

Tähän loppuun Emäntä ehdotti että esittelen muutaman erikoisemman leluni.

Tämä on kastanja minkä Emännän sisko toi Tallinnasta tuliaiseksi

Emänt kertoi, että tämä ei oikeasti ole lelu vaan viinikumikaramelli. Se oli pussissa pöydällä ja minä otin sen itse sieltä. Sillä on tosi kiva leikkiä! Se oli välillä hukassa, mutta sitten minä löysin sen taas. Nykyään se on vain aika paljon kovempi, mitä silloin kun otin sen.

Tämä vaaleanpunainen pörrö on lähinnä unilelua mitä minulla on. Se oli joskus pallo mutta sitten minä avasin sen tällaiseksi. Tällä on niin kiva leikkiä ja pitää unikaverina soppakauhassa.

💜: Ame

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti