sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Amen synttärit

Heissan pitkästä aikaa!

On tässä ollu vähän kaikkea (mistä kirjoittelen varmaan myöhemmin) niin tämäkin postaus jäi tekemättä oikeana päivänä. Kuten meidän instagram seuraajat ja emännän facebook kaverit tietävät Ame täytti viime kuussa 2 vuotta.

Minä olen jo iso kissa!

Pikkuinen Amekin siis alkaa oikeasti olla aikuinen kissa. Käytös ei toki ihan aina siihen suuntaan viittaa, mutta sattuuhan sitä vahinkoja itse kullekin.

Amen tämänaamuiset aktiviteetit
 
 Syntymäpäivänään Ame vietti pienimuotoiset juhlat. Olipa paikalla pari vierastakin. Herkkuja oli tarjolla mutakakun muodossa vieraille ja synttärikakun muodossa Amelle. Tuikekin sai vähän synttärikakkua.

Amen kakku: laktoositonta vispikermaa ja nameja

Hyvin maistui

Tuiken kakku. Tuike ei oikein koskaan ole ollut suuri kerman ystävä

Vähäsen sitä kyllä maistui

Nom nom

Ame järjesti synttäreiden kunniaksi pussibileet ja kutsui instagramissa muitakin kissoja osallistumaan 
 
Amen pussi.

Party party

Te ihmiset ette vain ymmärrä hyvässä pussissa hengailu iloja -Ame

Tuikeakin houkuteltiin pusseilemaan

Mutta Amen mielestä parasta on toki mennä pussiin ihan itse!

 Oikein Paljon ONNEA Ame!!!

10 kommenttia:

  1. Onnea tätäkin kautta! Kiva kuulla kuulumisiasi ihan blogissa; tämä avaa monipuolisemmin mitä sinne kuuluu :) - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Blogi on vähän jäänyt hiljaiseksi kun Emännällä on ollut normaalista poikkeava kesä. Mutta siitä myöhemmin lisää... -Ame & Tuike

      Poista
  2. Jee, kunnon synttäribileet. Ja Wau mikä kakku!
    Onneksi ei käynyt muutakuin lampulle kurjasti...
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkuun tuli ehkä turhankin paljon kermaa, mutta hyvin se maistui.
      Ja onneksi ei Ameen sattunut kun lampun hajotti. Mitä muihin esineisiin tulee niin Ame the destroyer osaa kyllä hyvin hajottaa kaikkea muutakin...

      Poista
  3. Myöhästyneet synttärionnet! :) Mutta miksi kakun kakkonen on väärn päin? Oon miettinyt tätä jo piiitkään. :D

    Hmm, pitäisköhän meidänki liittyä pussibileisiin vaikkei instassa ollakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on väärinpäin kun eihän Emäntä tehdessään sellaisia älyä.. eihän sillä ole kun maisteristason koulutus..

      Ja juu, ehdottomasti mukaan pussibileisiin! Me ollaan juhlittu pitkällä kaavalla kun ollaan saatu pari uutta ja tosi kivaa pussia! -Ame & Tuike

      Poista
    2. Mietin että ootko jostain syystä flipannut kuvan vai miten, mutta olikin inhimillinen selitys. :DDDD

      Poista
  4. Amelle ihan valtavasti onnea! <3 kaunis kissaneiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ame kiittää, sekä onnitteluista että kehuista. <3

      Poista