sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kilpailun voittaja, kalenterin kuukausien arvonta ja muuta kivaa

Eli jännittävääkin jännittävämpi hiirikisa päättyi perjantaina. Kiitos vielä kaikille veikkauksen heittäneille!

Hiirillä on kiva leikkiä, niinkuin tällä Emännän taipuvalla kepillä! Kuulemma se ei kyllä ole oikeasti lelu vaan joku heijastin.

Tuikea ei nyt vaan tällä viikolla piilotuttanut. Hiirillä kyllä leikittiin paljon ja moni vaihtoi huonetta ahkerasti, mutta monikaan ei lopulta päätynyt sohvan alle. Ei sohvanalunen tyhjänäkään pysynyt vaan sinne päätyi kokonaiset (rummun pärinää) kolme hiirtä! Tämähän toki tarkoittaa, että meillä on voittaja sillä Mimmin ja Alfredin palvelija osasi kanavoida Tuiken aivoituksia.

Tuloksia tarkastaessa Tuike halusi aloittaa itse

Kaksi hiirua

Ja kolmas

Tämä kirkkaanvärinen kolmikko, mistä tuohon pinkkiin Tuike tykästyi tosi paljon (se oli yksi uusista hiiristä minkä Tuikku testin myötä sai)

Palkinto tästä tiedosta lähtee (toivottavasti) ensi viikolla kun saan sen. Esittelen sen myös sitten kun posti ensin ystävällisesti sen minulle toimittaa.

Yksi hiiri oli päätynyt sohvalle, vaan ei sohvan alle (tuolta kangaskassista kurkistaa)

Muut olivat siellä täällä kämppää, osa lähtöpaikoillaan. Iso osa tervehti kotiutuessa eteisessä vaikka sielä alunperin oli vähiten hiiriä.

Tuikella on ollut kiireinen viikko sillä hän auttoi Emäntää arpomaan kissablogikalenterin kuukaudet. Ja hyvin arpoikin. Listasta tuli seuraavanlainen:

Tammikuu: Pesonen
Helmikuu: Miukumaa
Maaliskuu: Pissasirkus
Huhtikuu: Tassulinna
Toukokuu: Pena ja Punkku
Kesäkuu: Marraskuun muruset
Heinäkuu: Kiskatit
Elokuu: Viiksikarvan varassa
Syyskuu: Mimmi & Alfred
Lokakuu: Pikkukissa & piipittäjä
Marraskuu: Hupsu ja tosi höpsö
Joulukuu: Kassinen ja Seppo

Ensin leviteltiin sekoitetut lappuset lattialle

Sitten jokaisen päälle raksu

Sitten Tuike söi raksut yksi kerrallaan, näin määrittäen järjestyksen

Nom nom, tällaisia arvontoja voisi tehdä useamminkin! -Tuike

Eikä Tuikkukaan ihan järjestyksessä mennyt, joten moninkertainen randomointi oli kyseessä

Tästä järjestys vasemmalta oikealle, rivi kerrallaan (blogit ovat alkuperäisen ilmoittautumislistan mukakaisilla numeroilla) ps. piti vielä wordin kanssa tarkistaa että 6 ja 9 menee oikein päin kun niissä ei ollut pisteitä.. :D

Arpomisen lisäksi Emäntä käväisi tänään Ikeassa hakemassa Amelle oman sängyn. Innoistus noihin nukensänkyihin oli jo aiemmin kun netissä oli kuvia kissoista joilla niitä on. Jokin aika sitten ollut Tassulinnan postaus muistutti taas aiheesta ja nyt viimein tuli viikonloppu, että oli aikaa lähteä Ikeaan.

Heti piti tutkia

Lisätyllä pehmennysviltillä tämä on hyvä

Oikein Amelle sopiva

Nyt voin olla oikeasti prinsessa! -Ame

16 kommenttia:

  1. Kylläpäs Tuike pelaili vähän hiiriä sohvan alle. Onnea Mimmille ja Alfredille! :)

    Joulukuu taitaakin sopia meille ihan hyvin. Eikun etsimään sopivia lavasteita ja lainailemaan joulupalloja ja sellaista. Tuleekohan tästä mitään... :D

    Prinsessasänky on hauska. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuike arvasi, että jotain on nyt tekeillä ja narutti meitä. :D

      Kissathan ovat tunnetusti mitä parhaita tonttuja!

      Ja prinsessasänky on paras! -Ame

      Poista
  2. Eiks kuningatar/prinsessa sänky olekin ihan mahtava pehmennyksillä?! Nukun siinä lähes joka yön. Hyvin arvoit minun syntymäpäiväkuukauden; en tiedä otanko Maxia lainkaan samalle sivulle.. - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinsessasänky on kyllä aivan mahtava! -Ame

      Siinä vain näkee hyvin miten pieni kissa Ame on kun siihen sängylle menisi melkein kaksi Amea.. XD
      -Emäntä

      Minä haistelin, että se sopisi sinulle juurikin hyvin. Pitää olla tarkka nenä näissä jutuissa! Voithan sä Maxin ehkä ottaa, jos se pyytää oikein nätisti. -Tuike

      Poista
  3. Me oltiin niin lähellä arvauksellamme (4), mutta herrasmies Juju on mielissään, että voitto meni sen iki-ihanalle tyttöystävälle Mimmille. <3 Onnittelut myös Alfredille ja emolle!
    Onpa kiva, että meidän kerrostalokaksikolle osui arvonnassa sisäkuukausi - ja päästään kuvauksissa hyvin marrastunnelmiin, kun ensi viikollahan se mokoma jo alkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olitte kyllä hyvin lähellä. Olisitte olleet oikeassa jos tuo yksi sohvan päälle piiloutunut hiiri olisikin mennyt sohvan alle. Itsekin katselin, että aika hyvin taisi mennä kesäkuukaudet sellaisille kissoille jotka ulkoilee. Voidaan saada kivoja ulkokuvia!

      Poista
  4. Oii varmasti tulee ihana kalenteri, niin hauska idea 😍 ja pikkuinen sänky on söpö, kyllä varmasti kelpaa siinä köllötellä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kalenterit ovat sitten blogien kautta tilattavissa. Tarkempi hintatieto tulee myöhemmin.

      Sängyssä on oikein kiva köllötellä! -Ame

      Poista
  5. Onnea Mimmille ja Alfredille! :)
    Varmasti ihana kalenteri tulossa, hyvä idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse uskon myös että kalenterista tulee ihana. Tilaustiedot tosin tulevat hieman myöhemmin

      Poista
  6. Jipii mekö voitettiin! ^.^ Meni jopa hiiriarvaukset lähes oikein, kun niitä mietittiin. 2/3 arvattiin, mutta tuo makkarihiiri oli ylläri. :D (meijän valinta kolmanneksi olis ollut eteisen kelta-musta pikkuhiiri!)
    Tuike on ihan pro tuossa kalenteriarvonnassa, ei mitään epäilystä mistään vilungista ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olette kyllä hyviä arvaamaan. Tuo makkarihiiri oli Tuiken mielestä ihan paras ja se on pitkin viikkoa vaeltanut ympäri kämppää päätyen lopulta sohvan alle. Kelta-mustakin on liikkunut jonkin verran, mutta lopulta jäi jonkin matkan päähän sohvasta. -Emäntä

      Siksi minun apuani arvontaan pyydettiinkin, että kaikki varmana menee oikein ja valvotusti! -Tuike

      Poista
  7. Toi sänky on tosi hyvä, paitsi nyt Pena on pilannu meidän, ei oo mitään pehmusteita enää...
    -Punkku

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea Mimmille ja Alfille voitosta jeejee! Ja tosi hienosti arvottu kuukaudet, koska saatiin kesä ja ollaan aina kesäisin mökillä eli kivoja kuvia tulossa kalenteriin ♥

    VastaaPoista