maanantai 4. helmikuuta 2019

Sehän on Seppo! ja Kassinen!

Viimein, parin vuoden viiveellä allekirjottanut sai säädettyä asiat niin, että pääsi vierailulle itään. Idässähän on paljon nähtävää, mutta yhtenä tosi isona juttuna on, että Kassinen ja Seppo asuvat siellä! (Kassisen ja Sepon edellinen postaus liittyy tähän vierailuun, sillä vaikka itse en majoitusteknisistä syistä majoittunut heillä, matkaseurani majoittui.)

Tämä vierailu oli hyvin jännä, sillä pääsin viimein näkemään Sepon ensimmäistä kertaa! Kassisen (ja aikanaan Karvanaaman) luonahan olen käynyt aiemminkin. Tämän vanhemman postauksen vieras on allekirjoittanut, meillä ei vaan vielä silloin ollut blogia.

Seppo 💛

Mutta itse asiaan. Kassinen oli edelleen aivan hurmaava itsensä. Kukapa ei tädistä pitäisi! Seppo taasen oli uusi tuttavuus. Hienoisesta ujoudesta huolimatta Seppo oli erittäin hurmaava. Ja huomattavasti sirompi mitä olin ajatellut. Mutta antaa kuvien kertoa loppu tarina.

Kassinen oli ensin hieman väsynyt

Jopa Seppo kävi ihmettelemässä, että eikö Kassinen jaksa edustaa

Kassisen mielestä Seppo oli ääliö

Mutta Seppohan on söpö

Tuliaispussi sai molemmat kiinnostuneeksi

Sieltä löytyin hauska hiirilelu

Ja Sepolle pillejä

Ihan eläinkaupan pillejä!

Sitten siellä oli pari tuoksutyynyä, Kassinen tutustuu ensimmäiseen, villoja sisältävään tyynyyn samalla kun Seppo teleportautuu uusiin maisemiin

Sillä villapilvi sai unohtua kun pussista tuli minttupilvi

Kassiselle meinasi käydä jo pilven kanssa köpelösti

Olipa lähellä

Kassinen osoitti olevansa myös erittäin taipuisa

Taas lähestytään uhkaavasti reunaa

Pitää siirtää pilvi keskemmälle

On tujua kamaa

Menee ihan pää pyörälle

Sitten meno rauhoittui

Ja Seppokin uskalsi taas palata

En minä niin pelottava ollut, sanoo Kassinen

Ovilelu oli Sepon mielestä hieman jännittävä

Sitä piti vähän varovaisesti testata

Siinä se heiluu

Tuike lähetti karvaterveisiä, niitäkin vähän kokeiltiin, mutta ei paljoa maltettu kun oli paljon ihmisiä näkemässä

On se Seppo komea!

Niin niin komea! (Tuikella on hyvä maku!)

Ihan parhain 💜

Ei Ame ja Tuikekaan ihan yksin olleet, vaan heillä oli mitä parhain hoitaja. Tästä lisää myöhemmässä postauksessa.

Kassisen ja Sepon henkilökunta kirjottivat myös allekirjottaneen ystäväkirjaan ja taiteilivat sen avoimeen piirroskohtaa omat näkemyksensä Kassisesta ja Seposta!

Erittäin näköisiä

ja helposti tunnistettavia!

6 kommenttia:

  1. Ihanat Kassinen ja Seppo! Kassisella on ollut tujut aineet ja Sepolla hieno teleporttaus 😁 Seppo on kyllä komea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassinen ja Seppo on ihania! ❤ Ja onhan se hyvä että täti pitää mintusta 😹 Seppo on erittäin komea!

      Poista
  2. Idean ydin löytyi heti: Kassisen mielestä Seppo on ääliö.

    Jatkoraporttia: Seppo ei syö vieläkään mitään herkkuja ja Kassinen pitää niistä kaikista. Kassinen leikki ovilelulla! Seppo tutustui Tuikekarvaan uudemman kerran, oli aika samanlainen reaktio kuin ekallakin kerralla, ensin haisteli ja sitten kahmaisi itselleen ja sitten menetti mielenkiintonsa... :D

    Kiitos kun kävit ja saa tulla toistekin! :) Kassinen on vieraille kiva mutta Seppo on livenä sen verran ujo, että ensin pitäisi varmaan istua puoli päivää hiljaa ja sitten vasta kiinnittää siihen huomiota, että saisi parhaat tutustumistulokset. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassisella on liian kyyninen kuva Seposta. Seppo on herkkä sielu! Hyvä että ovilelu alkaa kelvata. Niin ja pitää varmaan joskus tulla istumaan puoli päivää hiljaa 😹

      Poista
  3. Vitsit, miten kade olen, kun näit Sepon ja Kassisen. Vähän tuossa jo heidän blogiinsa kirjoittelinkin, että sulla oli niin hyvät tuliaiset, että olisit vastatuliaisina voinut napata kattikaksikon mukaan tänne meidän kulmille. Olisin tullut ihastelemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa olla kade, ne oli ihania ❤
      Tuike olis varmaan tykänny jos olisin tuonu Sepon, mut Ame ei ehkä olis arvostanu 😹😹

      Poista