lauantai 7. joulukuuta 2019

Joulunäytelmä, Luukku 7

Joulukissalan erilainen joulu, osa 7

Kuvan voit klikata suuremmaksi

Pelastuspartion tonttukisut tekivät lähtövalmisteluita ja saivat neuvoa muilta tonttukisuilta.

”Muistakaa varoa noitaa, hän kuulemma muuttaa kaikki vastustajansa sammakoiksi!” tokaisi Myrskus
”Kuka sellaista höpönhöpöä uskoo, en minä ainakaan.” vakuutteli Ametus
”Minä en kyllä olisi niin varma. Täytyy olla tosi varovainen.” sanoi Iitalius hieman epäröivästi

Pienet vasta aloittelevat tonttuoppilaat Saturnus ja Auligus valittelivat ohjaajalleen, tonttukisu Eddieukselle.

Saturnus: ”Miksi me ei saada lähteä mukaan?”
Auligus: ”Niin miksi, me ollaan tosi urheita ja varmasti oltaisiin isoksi avuksi.”
”Voi kultaset, te olette vielä aivan liian pieniä. Teidän pitää vielä kasvaa isommiksi ennen kuin voitte lähteä noin vaarallisille retkille mukaan.” totesi Eddieus rauhallisesti.
”Ihan mälsää!” miukuivat Saturnus ja Auligus yhteen ääneen.

Muita hieman huvitti pienten kissojen into lähteä vaarojen teille. Kuitenkin he keskittyivät jatkamaan tärkeitä valmisteluita päästäkseen lähtemään itse näille vaarojen teille mahdollisimman nopeasti...


Rooleissa:

Tassulinnan Max on Joulupukkissa Maximus
Kiskattien Eddie on tonttukisu Eddieus
Kiskattien Satu ja Auli ovat tonttuoppilaat Saturnus ja Auligus
Pikkukissa & Piipittäjän Ame on tonttukisu Ametus
Kattiwattien Pippu on tonttukisu Pippumus
Iita (Iita_themodel) on tonttukisu Iitalius
Pikkukissa & Piipittäjän Tuike on tonttukisu Tuikkeus
Kattiwattien Myrsky on tonttukisu Myrskus

Upeasta taustataiteesta vastaa kuvittaja Johanna K. jozzujun

1 kommentti: