sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 18. päivä, Pussi-Ame ja ARVONTA

Ame teetätti salaisen joulukissan emännälle laukun ja koska tätä kangasta jäi reilusti yli teki Emäntä niistä pari laukkua lisää.

Laukku ei ole suuren suuri, mutta kyllä sinne kaikki oleellinen mahtuu

Nyt on sinun mahdollisuutesi voittaa itsellesi oma! Ame arpoo yhden laukun tätä postausta kommentoineille. Jätä kommenttisi keskiviikkoon 21. päivä klo 12 (puoliltapäivin) mennessä ja osallistut mukaan. Anonyyminäkin voi osallistua, mutta muista laittaa jokin nimi/nimimerkki jotta tiedämme arpoessa. Ame hoitaa arvonnan.

Minä olen mestariarpoja

Sillä joulukissalle lähtenyt unipussi on ollut niin suosiossa niin haluaa Amekin esitellä omansa. Niitä pusseja kun on olemassa itse asiassa kolme kappaletta. Amella on kaikkein pienin ja Riiviöille lähti keskikokoinen. Suurimmasta pussista oletettavasti kuulemme vielä. Mutta annetaan Amen jatkaa:

Autoin Emäntää jo valmistusvaiheessa varmistamalla että pusseista tulee riittävän pehmeitä

Pussin päällä on hyvä nukkua vaikka se olisi nurinpäinkin

Pussin sisällä on hyvin kotoisaa ja lämmintä. Suorastaan unettavaa, ellen sanoisi

Pussi myös pyörähtää kivasti mukana mahdollistaen hyvinkin rentoja uniasentoja. Hyvä on tämä pussi!

💜: Ame & Emäntä

P.S Jos haluat lisätä voittomahdollisuuksiasi on Amen instagramissa oma arvontansa mihin voi myös osallistua

11 kommenttia:

  1. Ihana tuo pussukka. Ame viihtyy selvästi :) Juu, mukaan laukkuarvontaan! - Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluatko että arvontaa mainostetaan meidän blogin sivuilla?

      Poista
    2. Voisihan se tietty olla kiva. Meillä kun ei vielä kovin montaa seuraajaa ole kun ollaan uusia täällä. :)

      Poista
  2. Voi Ame, miten suloinen olet siellä pussissasi <3 Me skipataan arvonta oletettavasti :)

    VastaaPoista
  3. Kiva laukku! Me ei kuitenkaan osallistuta, kun yritetään vältellä lisätavaraa. Paitsi kissakama aina tervetullutta. :D

    VastaaPoista
  4. Kiva laukku:) Me ollaan mukana.

    Ja pussukka vaikuttaa olevan huippupussi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. Pussi on pehmoinen ja lämpöinen, mitä sitä muuta tarvitsee

      Poista
  5. Ihana kissa, mukana laukkuarvonnassa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista